Pelikäsityksen opettamisesta

Yksi jalkapallo-slangin hokemista on että "pelikäsitystä ei voi opettaa". Miltä tämä väite näyttää kansainvälisen valmennuskirjallisuuden näkökulmasta?

Palloliiton D -valmentajakurssin jälkeen aloin tutustua ulkomaiseen valmennuskirjallisuuteen. Kirjojen valintaperusteet olivat varsinkin alussa erittäin häilyviä: nettikirjakaupan lukija-arvioissa hyvät arvosanat saanut kirja tuli ensimmäiseksi valinnaksi.

Ensimmäiseen tilaukseen valikoituivat Alan Hargreavesin (1990) "Skills and Strategies for Coaching Soccer" sekä Joseph A. Luxbacherin (1999) toimittama "Attacking Soccer" .

Hargreavesin kirja jakaantuu neljään osaan. Nämä ovat "Preparing to Coach", "Skills and Techniques", "Tactics and Teamwork" sekä "Team Management". Nettiselailun perusteella kirja on jonkinlainen klassikko. Tämä vaikuttaa ymmärrettävältä: jos itse järjestäisin valmentamisen perustutkinnon olisi Hargraevesin kirja juuri sopiva tentittävä johdantokurssille. Siinä käydään valmentamiseen liittyvät käsitteet ja valmentamisen eri osa-alueet leppoisassa hengessä läpi.

Kirjassa esitellyt harjoitteet ovat kuitenkin melko yksinkertaisia. Sivuilla ei myöskään käsitellä pelaamisen kognitiivis-hermostollista puolta lainkaan: psykokinesteettinen valmennus loistaa poissaolollaan. Vaikka lähtökohtana kirjassa onkin pelaajan, ei harjoitteen koutsaaminen, pelaajaa ei käsitellä ajattelevana ja valintoja tekevänä yksilönä. Henkilökohtaisen taidon eri osa-alueiden läpikäymisen jälkeen keskitytään taktiikkaan ja ryhmän toimintaan. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita mutta jotain tuntuu puuttuvan.. Pelikäsityksestä tai psykokinestiikasta ei puhuta. Mentaalinen ja tunnetason valmistautuminen peleihin on kirjassa huomioitu.

Joseph A. Luxbacherin toimittama "Attacking Soccer" sisältää yhdysvaltalaisten huippuvalmentajien artikkeleita hyökkäävästä jalkapallosta. Mukana on paljon ihan kelpo harjoitteita. Kun oma fokukseni on junnufutiksessa, oli tämä kirja ostoksena kuitenkin vikatikki. Aikuisten tai yleensäkin täyden kentän hyökkäysharjoituksia varten tämä ei ole välttämättä hassumpi ostos. Kaikenkaikkiaan kirjasta puuttuu kuitenkin yhtenäinen näkemys tai punainen lanka. Pelinäkemyksen opettamisesta tai valmentamisen filosofis-psykologisesta puolesta ei kirjoiteta. Kirja on harjoitekaavioiden kokoelma - yksi monien joukossa.

Toinen tilattu paketti sisälsi valmennus- ja pelifilosofiaa ja käsitteleviä kirjoja. 1990 -luvun puolivälin Amsterdamin Ajaxia ja sen valmentajia kuvaava "The Coaching Philosophies of Louis van Gaal and the Ajax Coaches" (Kormelink Henny & Seeverens Tjeu 1997), hollantilaisen mestarivalmentajan Rinus Michelsin (2001) "Teambuilding - the road to success" sekä rakkaan naapurimaamme Sven-Göran Erikssonin (with Willi Railo and Håkan Matson 2003) "On Football" tarjoavat runsaasti näkemystä. Kun Hargreavesin ja Luxbacherin kirjat ovat "ruuvit ja mutterit" osastoa eli tarjoavat käytännön työkaluja valmennustyöhön, ei näiden kolmen kirjan sivuilla juuri puututa käytäntöön. Harjoituksia tai harjoitusohjelmia ei esitellä kuin korkeintaan esimerkin omaisesti.

Tämä ei tee kirjoista kuitenkaan turhia tai hyödyttömiä. Kirjoittajat (tai tekstinkuvaamat valmentajat) ovat kaikki näyttönsä antaneet. Kirjoja yhdistää se, että kaikilla näillä valmentajilla on oma, hiukan toisistaan poikkeava näkemys valmentamisesta. On kiinnostavaa lukea kuinka selkeitä ja johdonmukaisia näkemyksiä heille on vuosien varrella muodostunut. Yksi korostaa motivointia ja tavoitteiden asettamista kun toinen lähtee puhtaammin ryhmädynamiikasta. Heidän tapansa lähestyä ryhmää ja yksilöitä on tarkkaan harkittu ja kaiken tekemisen muoto on ainakin yhtä tärkeää kuin yksittäiset harjoitteet tai harjoitusohjelmat. Louis van Gaal esimerkiksi väittää että harjoitteiden sisältö on samantekevä, tärkeää on miten ne toteutetaan.

Kolmas tilaus vei lukijaa taas konkreettisempiin kysymyksiin. "The Spanish Soccer Coaching Bible" (Laureano Ruiz 2002) sekä "Coaching Soccer - The official coaching book of the Dutch Soccer Association" (Bert van Lingen 1997) avasivat näkymiä Hollannin ja Espanjan junnuvalmennusjärjestelmiin. Kahden eniten juniorikoulutukseen ja sen kehittämiseen satsaavan maan viralliset valmennuskirjat olivat juuri sitä mitä niiden toivoinkin olevan: tiukkaa näkemystä ja selkeitä linjanvetoja.

Nämä kirjat ovat eräänlaisia käytännön valmennustyön ja (juniori) valmennusfilosofian sekoituksia. Molemmista löytyy hyvin selostettuja pienpelejä ja harjoitteita. Näiden lisäksi harjoitteille löytyy perustelut. Kirjat eivät ole sattumanvaraisesti kasattuja kokoelmia erilaisia harjoituksia. Näissä on selkeä idea ja juoni.

Bert van Lingenin kirjasta löytyy myös varsinainen herkkupala juniorivalmentajalle: hollantilaisen valmennusjärjestelmän taktiset perusteet sekä 7 vs 7 pelissä että 11 vs 11 pelissä. Hollantihan on kuuluisa siitä että seurat noudattavat hyvin suurelta osin samaa pelijärjestelmää joten pelaajan siirtyminen seurasta ja ikäluokasta toiseen on tältä osin tehty helpoksi. Sivuilla 132- 137 sekä 166-174 käydään läpi tämän pelisysteemin perusteet sekä pelaajien tehtävät pelipaikkojen mukaan jaoteltuna. Pelaajien täytyy jo 7 vs 7 pelissä järjestää peli ja pelipaikat sen mukaan onko pallo omalla vai vastustajan joukkueella.

van Lingenin kirja jäsentyykin juuri tämänkaltaisen ajattelun mukaisesti. Peliä ajatellaan kolmen taktisen perustilanteen mukaan: (i) pallo on omalla joukkueella, (ii) pallo on vastustajalla ja (iii) pallo ei ole kummankaan joukkueen hallussa.

Laureano Ruiz esittelee kymmeniä pienpelejä ja harjoitteita. Hänen ajattelunsa ja kirjan juoni seuraa pelaajien ikäkausia: kullekin ikäkaudelle esitellään omat tavoitteet ja niitä palvelevat harjoitteet.

Sekä espanjalaisen Laureano Ruizin että hollantilaisen Bert van Lingenin kirjat jättivät kuitenkin jälkeensä kysymyksiä. Peliä voidaan tietysti jäsentää sen taktisten ulottuvuuksien tai ikakausien mukaan. Mutta onko mahdollista irrota näistä ja löytää jokin valmentamista jäsentävä laajempi idea?

Varsinainen täysosuma sattui sitten neljänteen tilaukseen. Horst Weinin "Developing Youth Football Players (2007; alkuperäinen 2001) sekä "Developing Game Intelligence in Soccer" (2004; alkuperäinen 2000) tarjosivat ratkaisuja Bert van Lingenin ja Laureano Ruizin virittämiin kysymyksiin.

Näistä ensimmäinen, "Developing Youth Football Players", esittelee Horst Weinin kehittämän valmennusmallin perusteet. Tässä kirjassa keskitytään nuorimpiin pelaajiin, ikäluokkiin 7-14. Kirja tavallaan loppuu siihen ikävaiheeseen kun pelaajat siirtyvät koko kentälle 11 vs 11 -peliin. Kirja sisältää pienpelejä ja leikkejä sekä näiden kehitelmiä.

Kirjoista jälkimmäinen, "Developing Game Intelligence in Soccer", jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Pelikäsityksen kehittämisen otsikon alle on koottu eräänlaisia teemaohjelmia. Pelin rakentaminen oman maalivahdin avauksesta, pallon hallinnan pitäminen sekä 2 vs 1 pelin taktisena peruselementtinä ovat esimerkkejä teemoista joihin Horst Wein tarjoaa astettain monimutkaistuvia ja vaikeutuvia pienpelejä.

Itselleni Horst Weinin kirjat ovat olleet selkeästi parhaat ja hyödyllisimmät. Ne jäsentävät koko harjoittelua ja antavat selkeät perustelut sille, miksi asioita kannattaa tehdä niin kuin esimerkin kautta annetaan ymmärtää.

Kaikkia näitä kirjoja voi lukea eri tavoin. Filosofisempaa valmennuskirjallisuutta (esim. edellä mainitut Kormelink & Seeverens 1997; Michels 2001; Eriksson 2003) voi lukea vaikkei olisi edes kiinnostunut jalkapallosta ja/tai sen valmentamisesta. Niistä löytää kiinnostavia näkökulmia vaikkapa liikkeenjohdosta tai ryhmädynamiikasta kiinnostuneille. Jalkapallosta kiinnostuneelle ne ovat ikkuna menestyneiden valmentajien ajatusmaailmaan ja heidän toimintansa lähtökohtiin.

Hollannin (van Lingen 1997) ja Espanjan (Ruiz 2002) esimerkit auttavat näkemään kuinka systemaattista ja läpitunkevaa näiden menestyneiden, junnujalkapalloon satsanneiden maiden tekeminen on ollut. Samalla lisääntyy näkemys siitä, kuinka omaa ajattelua voi ja pitää koko ajan kehittää. Vaikka jalkapallo on elävä peli joka muuttuu jatkuvasti, voi sitäkin tarkastella mallien ja ideoiden kautta. Varsinkin valmentajille on tärkeää muodostaa oma näkemys pelistä ja pelaajien valmentamisesta: punainen lanka ajattelussa auttaa suunnittelemaan ja toteuttamaan harjoituksia.

Tällainen punainen lanka on näistä esimerkeistä kaikkein pisimmälle jalostettu Horst Weinin kahdessa kirjassa (2004; 2007). Hänen väitteensä on, että pelaajien peliälyä voi ja pitää kehittää. Kirjat tarjoavat johdonmukaisen ohjelman ja vaikeusasteittain porrastetut harjoitukset peliälyn kehittämiseksi.

Entä sitten kysymys peliälyn kehittämisestä? Näihin viimeksi mainittuihin neljään kirjaan tutustumisen jälkeen kysymystä ei tarvitse enää edes harkita esitettäväksi.

Viitteet

Eriksson Sven-Göran (2003): On Football. Carlton Books.

Hargreaves Alan (1990): Skills and Strategies for Coaching Soccer. Leisure Press.

Kormelink Henny & Seeverens Tjeu (1997): The Coaching Philosophies of Louis van Gaal and the Ajax Coaches. Reedswain.

Luxbacher Joseph A. (toim.) (1999): Attacking Soccer. Human Kinetics.

Michels Rinus (2001): Teambuilding - the road to success. Reedswain.

Ruiz Laureano (2002): The Spanish Soccer Coaching Bible. Reedswain.

Van Lingen Bert (1997): Coaching Soccer: the Official Coaching Book of the Dutch Soccer Association. Reedswain.

Wein Horst (2004): Developing Game Intelligence in Soccer. Reedswain.

Wein Horst (2007): Developing Youth Football Players. Human Kinetics.



Comments

Pelikäsityksen opettaminen on se mitä muualla tehdään paremmin

Kiitos hienosta pelikäsitys blogi-kirjoituksesta Tanoke-sivuilla aiheesta "pelikäsitys".

Minusta on ruvennut tuntumaan, että muualla kuin Suomessa opetetaan harjoituksissa pelikäsitystä ja  pelaamaan.

- Pelaajat ovat saavuttaneet tarvittavan taitotason a) kovalla työllä b) lahjoilla c) omalla ajalla

- Suomessa harjoitukset on loputonta taitokoulua, jolloin riittävää yhteyttä peliin ei saavuteta. Myös meillä pitää saavuttaa parempi taitotaso  - hyvä joukkuepelaamien edellyttää kaikilta osaamista. Tällaisen osaamisen myötä voidaan keskittyä enemmän pelin oppimiseen. Tarvittavan taitotason saavuttaminen Suomessa on haastava tehtävä. Vasta sitten kun ollaan riittävän taitavia, voimme laajemminkin siirtyä oikeaan pelitaidon opettamiseen.


Post new comment

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.

More information about formatting options