Submitted by Anonymous (not verified) on Sat, 18/10/2008 - 13:53.
Esitit mielenkiintoisen kommentin, ettei Suomessa oteta lasten futis valmennusta tosissaan, tämä herättää mielenkiintoisen keskustelun asiasta, ja olen tosi hämmentynyt. Voin vain verrata niitä omiin kokemuksiini ja miten Englannissa toimitaan asian eteen.
Tämä puuhastelu futiksen parissa on ihan ok kun toimitaan kaikki pelaa periaatteella, mutta jos katsotaan pidemmällä tähtäimellä on toiminta aloitettava jo nuorena aina 7:stä vuodesta eteenpäin. Oma poikani 9-vuotias on ollut mukana jo 3 vuotta yhdessä Englannin parhaimmassa jalkapallon ammatti clubin academiassa. Kukaan ei tarkalleen voi tietää tuleeko hänestä ammattijalkapalloilija vai ei eikä se olekaan tarkoitus mutta mitä enemmän satsataan tekniikkan ja taitojen parantamiseen ennenkuin juniori saavuttaa 14 vuoden iän sitä suuremmat mahdollisuudet juniorilla on kehittyä, jos perustaidot pallon käsittely, kontrrolli ja tarkka syöttö puuttuvat voi jalkapallouran yli 14 vuotiaana unohtaa ihan kokonaan, niin on sanonut myös Arsenalin huippuvalmentaja.
Academiassa harjoitellaan 4 kertaa viikossa josta yksi kerta on tarkoitettu junioreille, joilla on todettu taitoja ja kykyjä (talented & gifted) he saavat puoli päivää vapaata koulusta harjoitteluun ja 5:s kerta on futis ottelu sunnuntaisin joka voi olla jopa 3:n tunnin (yhteensuuntaan) ajomatkan päässä. Academialle on tärkeätä pelata vastaavan tasoisia pelaajia vastaan ja näitä löytyy ainoastaan Academia statuksen saaneista ammatticlubeista. Viikottaisiin treeneihin ja pelimatkoihin menee noin 600km viikossa.
Englannissa on sanonta "you get what you put into" ja se pitää paikkaansa, mikään ei tule automaattisesti sen eteen on tehtävä töitä. Ite sanon pojallani olevan suomalaista sisua joka vie häntä eteenpäin. Tieteellisissä tutkimuksissä on todettu kun pelaaja ajattelee vain maalin tekoa hänen kyky oppia tarvittavat perustaidot,pallon kontrolli ja käsittely jäävät oppimatta. Tästä syystä on ajoitettava muutos vanhemmista ja heidän käyttäytymestä pelikentän laidalla. Academy tasolla tuloksilla ei ole väliä, mikä merkkaa on se että juniori käyttää harjoituksissa oppimiaan taitojaan ja kehittyy ja vasta kun nämä taidot on opittu perinpohjin voidaan siirtyä asiassa eteenpäin.
Mikään ei tule pakottamalla itse täytyy olla kovasti innostusta, itsekuria, halua oppia, pystyä ymmärtämään pelin ja miten sitä pelataan ensin se opitaan teoriassa päivittäiset harjoituskirjojen sekä viikottaiset peliraporttien täyttämiset eivät ole vain sen takia että niitä olisi sitten mukava vanhempana katsoa vain niillä katsotaan ja testataan juniorin kykyä ymmärtää peli joka on yksi erittäin tärkeä seikka jalkapallossa, puhumatta nopeus, kestävyys jne. testeistä joita tehtään 3-4 kertaa vuodessa ja niistä tehdään yhteenveto muitten seikkojen kuten ammattilaisuuden (käytös) ja henkisen kehityksen ikään nähden pohjalta kahdesti vuodessa raportti miten juniori on kehittynyt joka antaa osviittaa myös vanhemmille missä mennään kehityksen kannalta tietysti tarvitaan vanhempien tuki ja parhaat mahdolliset valmentajat jos meinataan huipulle.
Elikkä jos unelmoit jalkapalloilijan urasta niin nuorena se on aloitettava ja tärkeintä on se että pelaat nautinnolla ja innolla eikä paineen alaisena.
Esitit mielenkiintoisen

Good Luck jalkapallon ystävät!