Mitä pitäisi harjoitella?

Valmentajan tärkein tehtävä on suunnitella ja toteuttaa harjoitukset. Kuinka käyttää rajoitettu tuntimäärä mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla?

Luonnostelen alla esimerkin siitä, kuinka E11 -ikäluokan jalkapallojoukkueen harjoittelun voi organisoida. Esimerkki on tarkoitettu herättämään ajatuksia, kommentoitavaksi ja sitä kautta parannettavaksi. Tärkeimmät käytössäni olleet lähteet ovat Laureano Ruizin "Spanish Soccer Coaching Bible" (2002) sekä  Horst Weinin "Developing Game Intelligence in Soccer" (2004). Myös Massimo de Paolin "I gesti tecnici e il pensiero tattico..." (2007) vie ajatuksia eteenpäin kohti isoa kenttää. Lisäksi Tanoken järjestämä Espanyol -valmentajaseminaari joulukuussa 2008 on ollut tärkeä ajatusten herättäjä.

Alla kuvattu harjoitteluohjelma rakentuu kahden jalan varaan. Ensimmäinen jalka muodostuu erilaisista 1 vs 1; 2 vs 1; 2 vs 2 ja 3 vs 2 harjoitteista. Näiden pohjalle rakennetaan harjoitusten ensimmäinen rasti.

Harjoitusten toinen rasti koostuu pelikäsitystä kehittävistä pienpeleistä. Jalkapalloa pelinä voi ajatella neljän perustilanteen kautta: pallo omalla joukkueella, pallo vastustajalla, pallon menetys ja pallon riisto. Nämä pelin taktiset perustilanteet muodostavat pienpelien teemat.

Mitä jää näiden kahden, harjoittelua jäsentävän otsikon ulkopuolelle? En kiinnitä tässä huomiota fyysiseen harjoitteluun enkä pelaajan henkilökohtaisen tekniikkaharjoittelun järjestämiseen ja ohjaamiseen. Myöskään joukkueen sosiaaliseen puoleen ja sen valmentamiseen ei tässä kiinnitetä huomiota.

Mitä harjoituksilla tavoitellaan?

Kun puhutaan harjoittelun suunnittelusta, pitää puhua myös siitä, millaisia pelaajia harjoittelulla tavoitellaan. Mikä on se pelaajaihanne jota tämänkaltaisilla harjoituksilla tavoitellaan?

Tavoiteltavan junnupelaajan tärkein tekninen ominaisuus on syötön antaminen ja vastaanottaminen. Henkilökohtaisen tekniikan harjoitteleminen tähtää tähän ominaisuuteen. Mitä parempi henkilökohtainen kehon- ja pallonhallinta, sitä helpompi on pelata katse ylhäällä - vastaanottaen ja antaen syöttöjä.

Syötön laadun pitää olla korkea - pallon hipaisut ja tönäisyt pitää karsia pois. Tarkka, oikein ajoitettu ja sopivan kova syöttö ei ole mikään itsestäänselvyys. Puhdas kosketus sisäterällä erilaisten päkiä- ja kantapää sovellusten sijaan on tavoittelemisen arvoinen.

Pelaajan ensimmäinen kosketus palloon ohjaa pelin haluttuun suuntaan ilman asetteluita. Samalla puhutaankin jo pelikäsityksestä. Kuinka hän näkee kentän ja kuinka reagoi sen tapahtumiin? Mihin suuntaan peli ensimmäisellä kosketuksella ohjataan?

Hyvän pelaajan ominaisuus jo kymmenvuotiaana on kyky reagoida pelin erilaisiin tilanteisiin. Näillä tarkoitetaan neljää edellämainittua pelin perustilannetta: pallo omalla joukkueella, pallo vastustajalla, pallon menetys ja pallon riisto. Erityisen tärkeää on, kuinka pelaaja reagoi tilanteisiin joissa oma joukkue saa pallon ja tilanteisiin joissa oma joukkue menettää pallon.

Ensinnäkin nämä tilanteet pitää pystyä tunnistamaan ja toiseksi niihin pitää pystyä reagoimaan. Vain näin "paketti pysyy kasassa" - pelaajat eivät hajaannu ympäri kenttää.

Alkulämpö

Pelikäsitys korostuu viimeaikaisessa valmennuskeskustelussa. Kyse on pelaajasta havaintoja tekevänä, niitä prosessoivana ja päätöksiä tekevänä yksilönä. Laajemmin on kyse myös ryhmän kyvystä tehdä päätöksiä keskinäisen kommunikoinnin perusteella ryhmänä (Ruiz 2002; Wein 2004; de Paoli 2007, 16-34; Espanyol valmentajaseminaari).

Kuinka sitten valmentaa pelin havainnointia? Alla kuvatut pelikäsitystä kehittävät pienpelit (vrt. erityisesti Wein 2004) ovat yksi tapa ottaa huomioon pelaaja informaatiota vastaaottavana, prosessoivana ja käyttävänä toimijana. Tämä lisäksi suuri osa muista harjoitteista on mahdollista järjestää siten, että ne vaativat päätöksentekoa yksin ja/tai ryhmässä.

Alkulämpö voidaan toteuttaa esimerkiksi seuraavasti.

12 x 12 metrin alueella on yhdeksän pelaajaa. Pelaajat ryhmitellään erivärisillä liiveillä kolmeen ryhmään, 3 pelaajaa kussakin ryhmässä.

Kullakin värillä on yksi pallo. Palloa syötetään oman värin kesken. Haetaan paikkaa ja liikutaan.

Variaatio 1: Joka viides syöttö värin sisällä on syötettävä alueen ulkopuolelle. Ryhmän tulee tietää kuinka monta syöttöä on tehty ja viidennen syötön vastaanottajan on siirryttävä alueen ulkopuolelle ja syötttäjän tulee myös syöttää sinne.

Variaatio 2: Pelaajat liikkuvat alueella vapaasti. Tehtävänä on syöttää palloa määrätyssä järjestyksessä, esim. punainen-keltainen-sininen. Kun tämä toimii, lisätään peliin toinen ja myöhemmin kolmas pallo. Aluetta voidaan myös pienentää.

Harjoite pakottaa havainnoimaan kenttää koko ajan. Kommunikaatiota on oltava jatkuvasti  pelaajien välillä.

Variaatio 3: Pelaajien on pelattava seinäsyöttö oman värin kesken ennen kuin pallo syötetään seuraavalle värille.

Variaatio 4: 12 x 12 metriä jaetaan kahteen alueeseen (6 x 12 metriä). Kummallakin alueelle on kaksi kunkin värin edustajaa (2 kpl punainen, 2 kpl keltainen, 2 kpl sininen).

Tämänkaltaisten psykokinesteettisten harjoitteiden toteuttaminen ennen harjoituksia ja pelejä parantaa pelaajien keskittymistä ja kommunikaatiota. Hermosto ja elimistö ikäänkuin virittäytyvät jalkapallolle.

1 vs 1; 2 vs 1; 3 vs 2;...

1 vs 1 on eräänlainen pelin ydin. Siinä on kysymys oman kropan ja pallon hallinnasta sekä henkilökohtaisesta tekniikasta, siinä on kysymys mentaliteetista jolla uskalletaan haastaa vastustaja. 1 vs 1 tilanteet ovat myös yksi tapa luoda kentän jollekin alueella ylivoima tilanne. Vartioitavan haastaminen ja ohittaminen avaa laidan ja päästää joukkueen etenemään.

Näiden perustilanteiden harjoittelun ongelma on usein se, että niiden harjoittelussa ei tunnu olevan järkeä. Ne ovat ikään kuin liian helppoja. "Kuka tahansa" pystyy järjestämään 1 vs 1 tilanteiden treenejä. Ei tarvita kuin pieni 2 x 4 metrin kenttä, neljä tötsää kulmiin - maali syntyy kuljettamalla pallo päädystä yli.

Näiden tilanteiden harjoittelu on myös helppo sysätä pelaajien omalle vastuulle. Samoin on helppo ajatella että harhautuksia käyttävät vain taitavimmat pelaajat - ja että he harjoittelevat omalla ajallaan nämä asiat kuntoon.

Kuitenkin nämä perusharjoitteet ovat järkyttävän monipuolisia kun ajatellaan niihin liittyvien asioiden kirjoa. Pelkästään 1 vs 1 sisältää monia asioita.

Vaikka 1 vs 1 onkin lähtökohtaisesti pallollisen pelaajan harjoite, mietitään ensin mitä se tarjoaa pallottoman pelaajan koutsaamiselle. Läsnä ovat ainakin seuraavat elementit:

(i) Kuinka lähestyä pallollista pelaajaa? -Mahdollisimman nopeasti mutta kun päästään lähelle varotaan "juoksemasta ohi";

(ii) Missä asennossa pelataan? -Kylki pallollista kohti, jalat koko ajan liikkeessä, katse pallossa - "lue harhautus";

(iii) Milloin pyritään pallon riistoon? -Riippuu pelitavasta ja -filosofiasta sekä millä kentän alueella ollaan ja onko puolustavalla pelaajalla tukea - aluksi pitää kuitenkin opettaa että on muitakin vaihtoehtoja kuin agressiivinen "iskeminen";

(iv) "Hidasta-ohjaa-riistä" - Hidasta pallollisen etenemistä "myötäämällä" liikettä, ohjaa pallollinen pelaaja omalla sijoittumisella ja vartalonasennollasi haluamaasi laitaan, riistä pallo kun sinulla on tuki itsesi ja maalin välissä

Edelliset koskivat puolustavaa pelaajaa kun pallollinen on jo päässyt kääntymään. Jos pallollinen on selkä maalia kohti ja puolustava pelaaja on hänen takanaan, pitää ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

(i) Onko tarkoitus pelata aktiivisesti vai passiivisesti? Pyritäänkö pallon riistoon ennen kuin pallo tulee hyökkääjällä vai pyritäänkö estämään kääntyminen kun pallo on jo jalassa?

(ii) Kuinka lähellä täytyy olla jotta voi estää kääntymisen?

Hyökkääjää eli pallollista pelaajaa koskevat 1 vs 1 tilanteissa toisenlaiset asiat:

(i) Mikä on harhautus? -Yksinkertaisimmillaan kyse on rytminvaihdoksesta;

(ii) Mikä on oikea etäisyys lähteä harhauttamaan?;

(iii) Erilaiset harhautukset vaihe vaiheelta, myös valmistelevat harjoitteet esim. Tanoke DVD:ltä "Coordination and Dribbling";

(iv) Mitä tehdä kun on päästy ohi? -Perusvirhe on hidastaa vauhtia niin että ohitettu pääsee takaisin tilanteeseen;

(v) Millä kentän alueilla harhautus toimii pelissä;

(vi) Jos hyökkääjä on selkä maalia päin - kuinka kääntyä pallon kanssa?

(vii) Suunnamuutokset ja käännökset harhautuksina.

1 vs 1 hajosi näinkin yksinkertaisella miettimisellä jo kolmeentoista eri kohtaan. Toimivatko ne kentällä?

1 vs 1 harjoitteet ovat myös erilaisia sen suhteen, miten maalit sijoitetaan ja minkä muotoinen kenttä on. Jos kenttä on kapea ja toinen pelaaja pyrkii ohittamaan toisen (ks. esimerkki yllä) kyse on pitkälti driblaus -harjoituksesta. Mikäli kenttä on neliönmuotoinen (esim 6 x 6 m) ja maalit (2 kpl) ovat kulmissa, kyse on suunnanmuutosten ja rytminvaihdosten treenaamisesta.

Jos 1 vs 1 on pelin ydin, on 2 vs 1 pelin ensimmäinen taktinen perustilanne. Se hajoaa vielä useampiin alakohtiin joita tässä ei voi lähteä luetteloimaan. 2 vs 1 ja siitä eteenpäin monimutkaistuvat harjoitteet ovat myös siitä mielenkiintoisia koutsattavia että ne synnyttävät paljon ajatuksia. Jo kaikki 1 vs 1 -harjoitteiden kohdat ovat sellaisia joista voi ja kannattaa puhua pelaajien kanssa harjoitusten lomassa. Nämä ovat niin yksinkertaisia asioita että kenen tahansa voi vaatia kertomaan mitä pallottoman pitää muistaa hänen lähestyessään pallollista pelaajaa.

2 vs 1 on sekin petollisen yksinkertainen tilanne. Pallollinen pari tekee (i) seinän, (ii) takaakierron / jalasta haun tai (iii) pallollinen yksinkertaisesti harhauttaa pakin ja näin mennään ohi.

Kuten 1 vs 1 tilanteissa, myös 2 vs 1 harjoitteissa todellinen testi on kuitenkin se, kuinka ne saadaan siirrettyä kentälle. Jopa takaakierron saaminen toimimaan treeneissä, saati sitten peleissä, on loppujen lopuksi muutakin kuin neuvomista pelin aikana kentän laidalla. Asia pitää näyttää, kerrata, keskustella, jne. kunnes se sitten joku päivä ensimmäisen kerran tulee toteen kentällä. Seinäsyöttö ja takaakierto - ja jopa pallottoman hyökkääjän liike kun hän tekee tilaa pallollisen hyökkääjän harhautukselle - vaativat kahden pelaajan suhteellisen saumatonta yhteistyötä. Ne ovat ensimmäisiä taktisia tilanteita joita pelaajille voi opettaa.

2 vs 1 harjoittelun voi aloittaa esimerkiksi 4 x 4 metriä kentällä. Pallollisten on tarkoitus saada viisi peräkkäistä syöttöä. Tämä vaatii jatkuvaa pallottoman liikettä ja hyvää ajoitusta. Kun tämä muuttuu helpoksi laitetaan peliin kosketusrajoitus - kolme, kaksi tai yksi sallittua kosketusta tekee tästä jo vaikean harjoitteen.

Kehon asentoa ja sijoittumista voi treenata 4 x 4 metrin kentällä siten, että keskellä on prässääjä ja neliön kullakin sivulla on pelaaja. Nämä neljä pelaajaa pysyvät viivalla ja syöttelevät toisilleen yhdellä kosketuksella. Pakki pelaa ensin kädet selän takana. Onnistuminen vaatii pallollisilta hyvää sijoittumista, molempijalkaisuuttta, puhdasta syöttötekniikkaa ja jatkuvaa keskittymistä. Kun harjoite alkaa sujua, pienennetään kenttää: ensin 3 x 3 metriä ja sitten 2 x 2 metriä. Harjoitteen vaikeustaso riittää loputtomiin.

2 vs 2 harjoite voidaan järjestää siten, että kentällä on neljä pienmaalia tötsistä. Ne voivat olla sijoitettu joko kahteen riviin kaksi aina rinnan tai sitten neliön kaikille sivuille. Maalin saa tehdä kuitenkin vain ulkokautta.

Tehtävänä on tehdä maali suoraan syötöstä. Tarkoituksena on harjoitella pallottoman pelaajan liikettä. Koska maaleja on enemmän kuin pelaajia, jokin maali on aina vapaana. Hyvällä liikkeellä päästään aina maalinteko sektoriin. Pallollisen on pelattava katse ylhäällä pystyäkseen syöttämään oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Jos harjoite menee juoksemiseksi, rajoitetaan kosketuksia. Tämän voi laajentaa myös 3 vs 3 harjoitteeksi.

3 vs 2 harjoitteesta voi antaa esimerkkinä treenin jolla harjoitellaan murtautumista keskikentän keskustasta pakkien "läpi" maalintekoon.

Kaksi pakkia vartioi kahta hyökkääjää jotka aloittavat selkä kohti maalia. Ollaan hiukan rangaistusalueen ulkopuolella. Kolmas hyökkääjä on keskikentällä/hyökkäysalueen rajalla pallon kanssa ja pyrkii syöttämään pallon vapaalle hyökkääjälle. Syöttäjää kutsutaan tässä keskikenttäpelaajaksi.

Vartioitujen pelaajien tulee irrota vartioijista ja hankkiutua vapaaseen tilaan. Laitoihin ei kuitenkaan saa mennä. Pakkien tulee tietää pelataanko miestä vai aluetta - samoin heidän on pysyttävä tarpeeksi lähellä vartioitavaansa. Keskikenttäpelaaja ei saa lähteä liikkeelle ennen kuin on saanut ensimmäisen syötön perille.

Kuinka luoda tilaa syötölle? Ratkaisuna voi toimia esimerkiksi hyökkääjien paikanvaihto. Hyökkääjät kommunikoivat keskenään ja toisen liikkuessa ristiin, toinen ottaa hänen paikkansa. Pakit pakotetaan reagoimaan.

Tavoitteena voi olla esimerkiksi saada pallolliselle aina kaksi syöttösuuntaa ylöspäin. Ensimmäisen syötön jälkeen keskikenttäpelaajan tulee päättää nouseeko hän vai tarjoaako syöttösuunnan alaspäin. Mistä tämän tietää? Joukkueessa voidaan esimerkiksi päättää, että pallollisen tulee aina pyrkiä kääntymään kohti maalia. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, jos vartioija on aivan selässä. Jos keskikenttä pelaaja siis näkee, että vartioija seuraa liian lähellä, hän tarjoaa oman syötön jälkeen syöttösuunnan alaspäin.

Kun syötön vastaanottaja näkee, että keskikenttäpelaaja lähtee eteenpäin, tietää hän että on tilaa kääntyä. Jos keskikenttäpelaaja ei lähde liikkeelle, tilaa kääntymiseen ei ole.

Tätäkään harjoitetta ei treenata yhdellä vuorolla loppuun. Reagoiminen ja ajoitus ovat vaikeita asioita - mutta niitä voi harjoitella. Jos hyökkääjillä on liian helppoa, lisätään kolmas pakki. Samoin kenttää voidaan jakaa pitkittäin ja poikittain alueisiin ja asettaa erilaisia sääntöjä: esim. laukoa saa vain kun molemmat hyökkääjät ovat kentän samalla puolella. Tällaisen säännön tarkoitus on ohjata pelaajat tekemään seinäsyöttö tai takaakierto.

Espanyol -valmentajaseminaarissa esiteltiin seuran malli, jossa tehdään tämänkaltaisia harjoitteita ylivoimalla aina kahteentoista ikävuoteen saakka. 12-14 vuotiaina harjoitteet tehdään tasalukuisina ja yli 14 -vuotiaille harjoitteet tehdään ylivoimaa vastaan. Näin haaste säilyy läpi ikäkausien.

Pienpelit pelikäsityksen kehittäjinä

Pienpelit tulee erottaa höntsästä. Pienpelillä on aina jokin tarkoitus ja yhteys isomman (7 vs 7; 9 vs 9; 11 vs 11)  kentän peliin. Pienpelin kenttä voi olla kapea tai leveä ja siinä voi olla useita maaleja. Jokaisella pienpelillä tulisi kuitenkin olla idea ja perustelu miksi sitä pelataan.

Pienpeleissä voi ja tulee käyttää erilaisia rajoitteita ja harjoitetta monimutkaistavia sääntöjä. "Jotta voisi pelata yksinkertaisesti, tulee harjoitella monimutkaisesti." Näin asia tiivistettiin Espanyol - valmentajaseminaarissa. Pienentämällä tilaa tehdään harjoitteesta nopeampi ja vaikeampi. Lisäämällä rajoitteita pakotetaan pelaaja ajattelemaan.

Pienpelit on hyvä sitoa valmentajan omaan ajatukseen jalkapallosta. Jos fudis käsitetään pelinä jossa on yllä mainitut neljä perustilannetta (pallo omalla joukkueella, pallo vastustajan joukkueella, pallon riisto, pallon menetys) pitäisi harjoitella kutakin näistä tilanteista kentän eri alueilla.

On myös mahdollista ajatella että pelissä on vain kaksi perustilannetta: pallo omalla joukkueella ja pallo vastustajan joukkueella (Ferrari 2007, 5). Tällöin harjoitellaan sitten näiden tilanteiden mukaan. Toisaalta pelissä voidaan nähdä myös useampia tilanteita (vrt. Wein 2004). "Oikeaa" teoriaa pelistä ei ole. On vain erilaisia näkemyksiä ja kuhunkin näkemykseen soveltuvia harjoitteita.

Pelin rakentamista oman maalivahdin lyhyestä avauksesta keskikentälle voidaan harjoitella esimerkiksi seuraavalla pienpelillä.

Kuusi pelaajaa jaetaan liiveillä kolmeen eri ryhmään. Esimerkiksi kaksi punaista aloittaa keskuspakkeina, kaksi keltaista pelaa laitoja (oikea ja vasen) ja kaksi mustaa prässää.

Maalivahti avaa lyhyellä heitolla maata pitkin puolustajalle. Tavoitteena on tehdä maali noin 25 m päässä olevaan noin 1.5 metriä leveään tötsämaaliin. Näitä on kaksi, yksi molemmissa laidoissa.

Punaiset ja keltaiset pelaavat siis yhdessä ja pyrkivät maalintekoon pikkumaaleihin. Mikäli musta riistää pallon, vaihtavat keltaiset suuntaa ja osallistuvat vastahyökkäykseen mustan kanssa. Aika maalinteko yritykseen voidaan rajoittaa esim. neljään sekuntiin pallonriiston jälkeen. Harjoituksessa tulee kiinnittää huomiota kaventamiseen pallolliselle puolelle, liikkeeseen ilman palloa jne. Tavoitteena voi olla esimerkiksi että 8 yritystä kymmenestä tulee päättyä maaliin.

Horst Weinin kirja "Developing Game Intelligence in Soccer" (2004) rakentuu siten että pelin eri osa-alueille (rakentaminen, murtautuminen, maalinteko, vastahyökkäys, puolustaminen, jne.) tarjotaan asteittain vaikeutuvia pienpelejä. Siitä löytyy runsaasti ideoita tämäntyyppisten harjoitteiden järjestämistä varten.

Lopuksi

Jakamalla harjoittelun edelläkuvatulla tavalla kahteen suureen otsikkoon on treenejä helpompi suunnitella. Samalla on mahdollista nähdä mikä idea on vanhoissa kunnon koulunsali treeneissä: kun pitää pelaajamäärän pienenä, on salissakin mahdollista toteuttaa monia edellämainituista harjoitteista. Koska ison kentän pelaaminen ei ole niin tärkeässä roolissa, voidaan saliharjoituksia käyttää hyväksi.

Edelläesitelty malli ei ole ainoa mahdollinen eikä ainoa oikea. Se sisältää monia peruslähtökohtia joista voi ja pitää keskustella. Lähtökohtana on käytetty hyvin "espanjalaista" ajattelua jossa pienpelit ovat keskeisessä asemassa (vrt. Ruiz 2002). Espanjalaisessa ajattelussa ei ole isollakaan kentällä niin keskeistä jäsentää peliä ensisijaisesti taktiikan kautta. Peli on periaatteessa sama, oli kyseessä sitten 5 vs 5, 7 vs 7 tai 11 vs 11.

Pelaaja käsitetään ajattelevaksi olennoksi jonka pelaamista määrittää ensisijaisesti se, kuinka hän ymmärtää pelin. Pelaaja ottaa vastaan ja käsittelee informaatiota pelin ja harjoitteiden aikana - tämän perusteella tehdään päätöksiä yksin ja yhdessä. Joukkueen toimiminen yhdessä on mahdollista vain mikäli pelaajilla on samansuuntainen käsitys siitä, mitä kentällä ollaan tekemässä ja miten erilaisiin tilanteisiin pitäisi reagoida.

Valmentajan tehtävä on parantaa oman joukkueen pelaamista. Miten harjoittelet, niin pelaat.

Lähteet:

de Paoli Massimo (2007): I gesti tecnici e il pensiero tattico... Edizioni Correre.

Ferrari Franco (2007): Elementi di tattica calcistica. Volume I. Edizioni Correre.

Ruiz Laureano (2002): The Spanish Soccer Coaching Bible. Reedswain.

Wein Horst (2004): Developing Game Intelligence in Soccer. Reedswain.



Kommentit

Ajatuksia Espanyol seminaarista

Ajatuksia Espanyol seminaarista 28-31.12.2008 

 

 

1.Tärkeintä on ymmärtää ja oppia lukemaan peliä, jotta voidaan pelata joukkueena ei yksilöinä 
- aloita pienestä pitäen
- heti kun tekniikka riittää
- pienpelien avulla opettava tilanteet jotka tulevat vastaan pelissä
 
1.1.Pelissä pitää olla rakenne:
- 11.v 11 on viidakko jos valmentaja ei luo rakennetta
- pelisysteemi: pelataanko laitaan, puolustuslinjan taakse, 10.pelaajalle?
- mikä on meidän taktiikka?
 
1.2 Ratkaise tilanteet oikein, voita peli
Kaikkien pelaajien pitää tietää mitä tehdään missäkin tilanteessa
- puolustajien pitää tietää mitä keskikenttä ja hyökkäys tekee
- hyökkääjien pitää tietää mitä puolustus keskikenttä tekee
- keskikenttä pitää tietää mitä puolustus ja hyökkääjät tekee (eri tilanteissa)
 
1.3 Kaikissa tilanteissa päätöksen teko; yes or no
- pidä palloa, kuljeta tai syötä
 
sävel; miten pystyy tekemään joukkueena ja yksilönä tekemään oikeita ratkaisuja ihan kuin orkesteri. Ja valmentaja on orkesterinjohtaja.
 
rytmi; pystyykö tekemään tietyssä ajassa monta eri asiaa. Esim Barca minuutissa tosi monta eri juttua; kierrätys, laitan, keskelle, läpisyöttö, kesitys, laukaus
 
Miksi Suomessa tätä asiaa ei ole ymmärretty varsinkaan nuorten valmentamisessa.
- mitä valmentajat tekevät  jos eivät rakenna joukkuetta ja opeta pelaajia ymmärtämään jalkapalloa. 
- liikaa syötellään ilman vastustajaa, tehdään jotakin kun valmentaja käskee.
- ei ajatella, tehdään vaan
 
2.Tärkeintä on kokonaisuus eli yhdessä taktiikka (pelin ymmärrys), tekniikka, fysiikka ja psykologia, ei yksin tekniikka, ei yksin fysiikka, ei psykologia
 
Espanja ei ollut EM-kisoissa nopein, teknisin, kovin joukkue, mutta ymmärsi varmasti eniten jalkapallosta
 
3.Tärkeintä on pelata nopeasti syötellen, ei kuljettaen
 
Nopein tapa tehdä maali on syötellä ei kuljettaa
 
Tärkein perustaito on syöttö ja haltuunotto
 

4.Tärkeintä on tilan tekeminen ja liikkuminen, jotta luodaan aina uusi syöttömahdollisuus
 
- Kentän koko leveyden ja pituuden hyväksikäyttö
- Luodaan ja haetaan 2 v. 1 ja 3.v 2 tilanteita, koska silloin vaikea puolustaa
 
5.Tärkeintä on a) yksilönä b) joukkueena tunnistaa tilanteet, joissa voidaan hyökätä (luoda tilaa pelata 2.v 1 tai 3.v2 ) tai puolustaa ja prässätä joukkueena (vähentää tilaa)
 
- laidoilla, keskellä, puolustuksessa, hyökkäyksessä
 
6.Tärkeintä on harjoitella taktiikkaa, tekniikkaa, fysiikkaa, psykologiaa samaan aikaan, ei erikseen ja pitää ajatella, ei vain tehdä käskystä jotakin
 
Monet pelaajat tietävät miten tehdään teknisesti, mutta ei milloin ja missä tilanteissa. Opetuksen pitää sisältää ajattelua, ratkaisuntekoa ja antaa pelaajien itsekin löytää ratkaisuja tilanteisiin.
 
7.Tärkeintä on, että osataan pelata on isolla kentällä, pienpelien avulla opetellaan pelin eri osa-alueet ja tilanteet sekä fyysinen valmennus ja tekniikka
 
Pienpelit voivat joskus rajoittaa pelaajia liian lyhyisiin syöttöihin jne. Eli paras suoritus pelaajilta vaaditaan kuitenkin isolla kentällä ja tärkeintä oppia suoriutumaan hyvin siinä, ei välttämättä pienpeleissä jotka ovat kuitenkin tärkeitä opettamisessa ja oppimisessa.
 
8.Tärkeää pitää pienpelit aluksi helppoina, mutta aina nopeina.

9.Tärkeintä on ymmärtää jalkapalloa

Tulokset puhukoon puolestaan

 Ote HJK-96:n ottelutuloksista viimeisen kuukauden ajalta. Espanyolin opit eivät tunnu olevan tässäkään valossa pelkkää suunpieksentää. Ks. kohta HJK - Espanyol.

  
      
24. tammikuuta 2009 18:00  Harjoitusottelu Honka Akatemia 2-0 
25. tammikuuta 2009 17:00 Pallokenttä 7 Harjoitusottelu Honka Akatemia 2-1 
30. tammikuuta 2009 11:00 Riika Riga Cup Werder Bremen, Saksa 1-1 
30. tammikuuta 2009 8:00 Riika Riga Cup FC Karpaty, Ukraina 2-0 
31. tammikuuta 2009 13:00 Riika Riga Cup Hammarby, Ruotsi 3-1 
31. tammikuuta 2009 17:00 Riika Riga Cup Espanyol, Espanja 0-5 
1. helmikuuta 2009 10.30 Riika Riga Cup Skonto, Latvia 1-2 
7. helmikuuta 2009 15:00 Myllyhalli Superliiga TPS 4-0 
7. helmikuuta 2009 17:00 Myllyhalli Superliiga HyPS 11-1 
10. helmikuuta 2009 18:00 FIM Harjoitusottelu HJK95 1-3 

Ajatuksia Espanyolin vierailusta

Arto Tuohisto-Kokon kirjoituksessa tai ajatuksissa osui silmääni asia, joka on vaivannut minua jo pitkään ja jota itse pidän suurena puutteena suomalaisessa jalkapallovalmennuksessa.   Eli, mitä valmentajat tekevät  jos eivät rakenna joukkuetta ja opeta pelaajia ymmärtämään jalkapalloa.    

Seurasin itse iltaisin näytösharjoituksia ja huomasin kuinka Espanyolin valmentajat usein selitti miksi pelaajan tulee liikkua määrätyllä tavalla. Kerran jopa ihan kädestä pitäen taluttaen pelaajaa, jotta oppi menisi perille. Tällaista osaamista ja taitoa puuttuu liian usealta valmentajalta tässä maassa. Syy taitaa yksinkertaisesti olla se, ettei valmentajat tiedä itse miten kentällä määrätyissä tilanteissa pitäisi liikkua.

Valmentajat osaavat pitää mielekkäitä harjoitteita, mutta eivät välttämättä ymmärrä miten peliä pelataan ja miten kentällä eri tilanteissa liikutaan. Itse olin mukana Gr.IFK:ssa 80-luvulla (1.- ja 2. div.), jolloin pelaaja (Tom Källström, AIK Tukholma) joutui kertomaan silloisille valmentajille miten esim. rajaheittotilanteissa tulisi liikkua, jotta pallo saataisiin omalle pelaajalle ja sitä kautta nopeaan hyökkäykseen. Hän opetti myös miten palloa riistetään vastustajalta... asioita, joita valmentajat eivät silloin tieneet eivätkä välttämättä iedä tänäänkään.

Tässä nyt muutama esimerkki, mutta asia on mielestäni erittäin tärkeä.


Pelikäsityksen kehittämisestä

Viime aikojen valmennuskeskustelujen ja etenkin valmennuskoulutuksen pääteemana on ollut pelikäsityksen kehittäminen. Hyvä niin, sillä pelikäsitys (ja pelaamaan oppiminen) on liian pitkään ollut se osa-alue, johon Suomessa ei olla ymmärretty panostaa. Näin jälkeenpäin jopa huvittaa se aika, jolloin oltiin (ja osittain ollaan vieläkin) sitä mieltä, että EI pelikäsitystä voi opettaa, koska se on muka enemmänkin synnynnäistä lahjakkuutta, sanotaan myös, että se taito lukea peliä joko on tai sitä ei ole. Toinen pitkään kytenyt harhakuva on ollut se, että pelikäsitys ja sen opettaminen ymmärretään taktiikkana (sanotaan: ”ei taktiikkaa voi opettaa alle 12-vuotiaille”), jolloin ihmetellään, että mitä järkeä on opettaa ”taktiikkaa” pienen kentän joukkueille, että sen aika on vasta kun siirrytään isolle kentälle. Tästä syystä tämän ajattelumallin valmentajakunta on keskittynyt vain perustaitojen hiomiseen, sen sijaan, että löytäisivät perustaidolle jonkun käyttökohteen pelissä. Lopputulema on sitten se, että pelaaja on isolle kentälle siirryttäessä ehkä perustaitava, mutta ei osaa hyödyntää perustaitojaan joukkuepelin kontekstissa, koska ei osaa lukea peliä – ei tunnista pelissä tapahtuvia tilanteita.

Aloitusikä

Alavaikon mainiota kirjoitusta voisi laajentaa kysymällä ”Milloin tulee harjoitella?”

Koska sitten on hyvä aloittaa esimerkiksi pelikäsityksen opettaminen? Tähänkään kysymykseen tuskin löytyy ainoata oikeata vastausta, mutta mielestäni sen opettaminen kannattaa aloittaa heti ensimmäisestä treenistä alkaen. Kyllä, luit aivan oikein – jos pelaaja aloittaa futaamisen 5-vuotiaana, niin pelikäsityksen opettaminen/oppiminen alkaa 5-vuotiaana. Mitä sitten voi opettaa näinkin pienille vasta-alkajille? No ainakin sitä jalkapallon perusvalintatilannetta, että koska kannattaa syöttää ja koska kannattaa kuljettaa itse tai miten pystyy auttamaan pallollista kaveria parhaiten (syöttövarjo). Tärkeä rooli pelaamaan oppimisessa on valmentajalla, kuinka aktiivisesti valmentaja on mukana pelitaitoharjotteissa. On liian helppoa laittaa klassinen ”loppupeli” pyörimään kuin se, että opettaisi näinkin pienille (välillä peliä keskeyttäen) oikeita pelin ratkaisumalleja. Ei 5-vuotias tyhmä ole, käyttämällä kyselytekniikkaa tyyliin ”miten tässä pelitilanteessa kannattaisi toimia?”, huomaat saavasi pelaajalta vastaukseksi oikean ratkaisumallin. Kyllä 5-vuotias Ville ymmärtää sen, että jos viidestä kuljetuksesta on tullut viisi pallonmenetystä, niin silloin valintana voi olla myös syöttäminen. Kyselytekniikan rinnalla voisi kulkea tässä esimerkissä ”vapaan pelin” muuttaminen niin, että ennen maalintekoa on tehtävä yksi syöttö, joka ”pakottaa” pelaajat ajattelemaan pelissä myös syötön valintaa (pelkän kuljettamisen sijaan).

”Epäilevät tuomaat” ehkä nostavat jo sormea sanoen ”eikö tässä ole kyse jo luovuuden ”tappamisesta”, annetaan lasten pelata ja jos joku pelaaja haluaa kuljettaa niin kuljettakoon, ei tapeta sitä halua näin nuorena”.

Kyse on  pikemminkin pelitilanteiden tunnistamisen opettamisesta ja hyvien peliliikkeiden tekemisestä. Totta kai pitää antaa lasten kuljettaa palloa ja totta kai ”suurin osa” peliajasta kannattaa antaa pelata (ja antaa pelaajien oppia virheistä), MUTTA totta kai kannattaa välillä puuttua peliin ja ”myydä” muita ratkaisuvaihtoehtoja eli opettaa pelaamaan.

Painopisteajattelu vs. monipuolisuus

Alavaikon kysymys ”kuinka käyttää rajoitettu tuntimäärä mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla?” on jo erittäin haasteellinen. Se aika mikä ollaan joukkueen kanssa harjoituksissa ei ole loppujen lopuksi järin suuri esimerkiksi viikko-, kuukausi-, tai edes vuositasolla. Koska kaikkea ei voi opettaa kerralla on tehtävä valintoja opetettavien asioiden suhteen. Kannattaisiko todella laittaa koko harjoittelun painopistettä enemmän pelin opettamiselle/oppimiselle ja jättää perustaitojen hieronta enemmän pelaajien vastuulle. Näytettäisiin perustaitoharjoittelun oikeat liikemallit ja annetaan ne kotiläksyinä pelaajien tehtäväksi. Kuinka moni pelaaja ostaisi tämän ajatuksen ja kävisi omalla ajalla tekemässä niitä? Toki säännöllisin väliajoin tehtäisiin joukkueharjoituksissa ”tsekkaus”, missä mennään perustaitojen suhteen.

Painopisteajattelun kautta vai monipuolisuusperiaatteella? Kysymystä voisi miettiä esimerkiksi sitä kautta, että kuinka paljon käytän aikaa esimerkiksi 1 vs 1 –tilanteiden opettamiseen (jonka olen pilkkonut pallollisen ja pallottoman pelaajan kannalta) ja koska siirryn 2 vs 1 harjotteisiin ja siitä eteenpäin. Harjotellaanko viikolla 1 painotetusti 1 vs 1 tilanteita jokaisessa kolmessa harjoituksessa ja jos harjoitellaan, niin jatketaanko samaa teemaa myös viikolla 2. Koska ”päästän irti” 1 vs 1 teemasta ja keskityn 2 vs 1 problematiikkaan? Pelkäänkö sitä, että jos toistan 1 vs 1 teemaa, niin pelaajat kyllästyvät siihen (leipääntyvät)? Osaanko muuttaa samaa 1 vs 1 teemaa pienillä sääntömuutoksilla tai alueen kokoa muuttamalla tai maalin kokoa/paikkaa muuttamalla harjoituksen sellaiseksi, että siinä olisi samanaikaisesti sekä ”punainen lanka” että Alavaikon mainitsema ”yksinkertaisen monimutkainen”, mutta myös pelaajia motivoiva lähestymistapa. Vai lähestynkö sittenkin asiaa monipuolisuusperiaatteella: viikolla 1 teetätän maanantaina 1 vs 1 harjotteita, keskiviikkona monipuolisuutta ihannoiden siirryn jo 2 vs 1 harjotteisiin ja perjantaina on vuorossa 2 vs 2 harjotteet. Toistan saman ohjelman viikolla 2 ja viikolla 3. Teen johtopäätöksiä ennen viikkoa 4 ja ehkä huomaan (ehkä en), että mikään em. teemoista ei olekaan mennyt eteenpäin?

Valitsen sitten painopisteajattelun tai monipuolisuuden, niin joka tapauksessa systemaattisesti tekemällä saan varmasti hyviä tuloksia. En vedä siis ”taikurin hatustani” mielivaltaisesti erilaisia harjotteita, vaan löydän ”punaisen langan” harjoittelulle. Käytän edes sen verran aikaa harjottelun ja harjotteiden suunnitteluun, että saan toimintaan järkeä, ajatusta ja perusteltua tekemistä. Tämä kaikki siksi, että olen pelaajia varten ja olen antamassa pelaajille työkaluja myös myöhempää oppimista varten. Ymmärrän sen vastuun joka valmentaminen asettaa minulle ja teen parhaani sen mukaan. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä ja kuinka paljon pelaaja oppii eikä se mitä minä valmentajana tiedän.


Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostin lähettämiseen.