Vuosia junioriurheilua läheltä seuranneena väitän, että hokema "meillä toimitaan lasten ehdoilla" on korulause, että Kaikki Pelaa -ideologian ydintä ei yleensä ole mielletty oikein. Seuroissa seilataan äärimmäisyydestä toiseen ja edellä mainitut seikat ovat osasyyllisiä juniori-ikäisten pelaajien rasitusvammoihin ja loukkaantumisiin.

I "Lasten ehdoilla 1 = Tehdään niin kuin lapset haluavat"

Nappuloiden ykköstoive on: "pelataan". Vanhempivetoisissa seuroissa, joissa lähinnä sattuma määrää ohjat ottavan isän tai äidin urheilullisen ja pedagogisen taustan, tasapainoillaankin puhtaan pallokertsitouhun ja ohjaajakursseilta vaihtelevasti omaksuttujen tötterösulkeisten välillä. Pelaajataimet sietävät muovikartioperusteisia harjoituksia vain, jotta päästäisiin loppupeleihin.

Entä sitten? No, suurin osa jalkapalloseuroista haluaa olla enemmän kuin "seurakunnan pallokerho". Seuroissa palloilevat osallistuvat seurojen väliseen kilpailutoimintaan, joka eroaa pohjavireeltään pallokerhoilusta. Kilpailemiseen kuuluu niin loppuun asti yrittäminen, harjoitteleminen kuin häviämisen kitkeryys. Joukkue, joka on pääasiassa pelaillut ja ohessa vähän kiertänyt tötteröitä, omaa köyhät eväät kilpatoimintaan.

Mitä tehdä? Jalkapalloseuratoiminnassa tulisi, ja seuroja tulisi auttaa tässä, systemaattisesti panostaa ammattivalmentajiin nuorimmista ikäluokista alkaen. Vaatii erinomaista näkemystä ja taitoa vetää pelaamispainotteisia harjoituksia niin, että junioripelaajat päätyvät samanaikaisesti sekä leikkimään että oppimaan.

II "Lasten ehdoilla 2 = Tehdään niin kuin uskottelemme/kuvittelemme lasten haluavan"

Turnaukset ovat aikuisten maailmaa - niillähän hankitaan rahaa. Turnausjärjestelyt, otteluohjelmat ja palkintojen jakamiset ovat täydellisesti aikuisten tekosia. Entäpä "lasten ehdoilla" -periaate? "No", kuuluu vastaus, "hehän saavat pelata paljon". Ja kyllä lapset pelaavatkin! Kuusi peliä viikonlopussa tai neljä peliä päivässä. Osallistumalla kahteen kaksipäiväiseen turnaukseen keväällä ja kahteen syksyllä tulee juniori helposti pelanneeksi 20 peliä. Palloliiton Kaikki Pelaa -nuorisotoimintalinjan suosituksissa Leikkimaailmaikäisen juniorin koko vuoden pelimääräksi suositetaan enintään 30.

Miksi pelimäärärajoituksia? Ehkäpä siksi, että joku on pohtinut käsitettä "lapsen ehdoilla". Pihapelejä seurannut tietää, että lapset säätelevät omaa aktiivisuuttaan joustavasti. Väsymyshuippuja tasataan siirtymisillä maalivahdiksi, pelaamisen vaihtumisella rankkarien vetelyksi, tai yksinkertaisesti pelaamisen loppumisella. Kun akut ovat latautuneet, meno alkaa uudelleen.

Turnauspelaaminen on toisenlaista. On "yritettävä loppuun asti", "tsempattava". Peliä seuraa toinen, kolmas ja jopa neljäs saman päivän aikana. Vain osa ala-aste-ikäisistä lapsista itse asiassa omaa sellaista pitkäjänteisyyttä, joka tekisi turnauksista nautittavia tapahtumia.

Usein, ehkä loppujen lopuksi onneksi, turnauksissa nappuloilta pettää ensimmäisenä "korvien väli": pelihuumori katoaa kun pelaamista on saatu kylliksi. "Lapsen ehdoilla" -käsitteen kunnioittaminen tarkoittaisikin tällöin itse asiassa kotiin lähtöä, hyvän aterian nauttimista ja koko pelaamisen unohtamista vähäksi aikaa. Koska kyse kuitenkin on aikuisten luomuksesta, on lapsen "annettava kaikkensa loppuun asti".

III Minne lasten ehdoilla unohtuu, kun paikat alkavat pettää?

Ala-asteen viimeisillä luokilla alkaa testosteronimäärän nousu muokata varsinkin poikien pelaamista: tilannenopeudet ja liike-energia kasvavat. Useat peräkkäiset pelit saattavat tällöin olla kohtalokkaita erityisesti polville ja nilkoille eivätkä nykyaikaiset juniorijalkapallokengät ainakaan helpota tilannetta. Montakohan Osgood-Schlatteria tai kipuilevaa kantapäätä voitaisiin lieventää, tai sairastamisaikaa lyhentää, jos pelien määrä ja kesto pidettäisiin kontrollissa, ts. toimittaisiin "lasten ehdoilla"?

Mitä ajan takaa?

Vanha totuus on, että kannattaa lopettaa vielä kun on hauskaa. Hollannin valmentajaguru Foppe de Haan sanoi vuonna 2005 Suomessa käydessään, että heillä sentin kuussa kasvavat juniorit ohjataan kevennettyyn toimintaan koko kasvuspurtin ajaksi. Hän totesi myös, että kaksi lyhyttä harjoitusta on parempi kuin yksi pitkä. Saksassa taas on tavallista, että junioriturnausten pelit kestävät vain 15 minuuttia.

Omat toiveeni suomalaiselle juniorijalkapallolle kuuluvatkin:

1) Ammattilaiset ohjaamaan aivan nuorimpia!
2) Tolkkua turnauspeluuttamiseen!
3) Panostakaamme vauhtiin pelien keston kustannuksella!
4) Kunnolliset palautumisajat turnausten jälkeen!

Mikko Lehtovirta, lääkäri
IF Gnistan, Helsinki