Lasten ja nuorten valmennustyön kehittäminen on jätetty jalkapallossa luvattoman huonolle tasolle

Pelaajien taidon puute, pelin visuaalinen lukeminen, pelikäsityksen systemaattinen opettaminen, nopean pelaamisen puute ja fyysisten ominaisuuksien systemaattinen kehittäminen ovat olleet Suomessa yleisesti tiedossa jo pitkään, mutta näihin ongelmiin ei olla suhtauduttu riittävän vakavasti. Psykokinestiikassa ollaan jäljessä eniten; suurin osa valmentajista ei tiedä, mitä psykokinesteettinen valmennus on?

Liian monelta loppuu innostus?

Liian monen nuoren urheilu innostus laantuu heikosti johdetun valmennustoiminnan vuoksi. Harvasta tulee huipputason jalkapalloilija tai lajin innokas harrastaja - liian moni lopettaa liian aikaisin. Tästä kertoo konkreettisesti A-nuorten joukkueiden vähäinen määrä ja luvattoman heikko taso. Tiedän joukkueita, jotka pärjäävät A-nuorten ensimmäisessä divisioonassa muutaman viikkokerran harjoittelulla. Myös aluesarjojen, Kai Pahlman -turnauksen ja Nike Premierin taso olivat nähdyn perusteella jäljessä kansainvälisestä tasosta. Liian monen ura loppuu pätevän valmennuksen puutteeseen.

Määrän muuttaminen laaduksi

Jossakin täytyy olla suuria ongelmia kun yhä suuremmasta pelaajamäärästä ei kyetä kouluttamaan enemmän laadukkaita pelaajia - määrää ei kyetä muuttamaan laaduksi. Moni tuntee itsensä tyytymättömäksi. Ikävät tapahtumat lisäävät epävarmuutta. Pettymyksiä pitää olla, mutta ne eivät saa olla julman tuhoavia eivätkä romahduttaa koko jalkapalloinnostusta.

Epämääräistä ja summittaista valmennusta

Erityisen suurena ongelmana koen nousujohteisen ja optimaalisen harjoittelun toteuttamisen. Ei voida puhua pelaajien systemaattisesta kouluttamiesta, jos lasten ja nuorten valmentaminen toteutuu summittaisesti ja epämääräisellä tavalla.

Hilipatihippaa vai turhautumisen depressio

Nykyinen valmennusjärjestelmä aiheuttaa lapsivalmennuksessa ns. hilipationgelman ja nuorten valmennuksessa eksistenssikriisin - merkityksen kadottamisen ja turhautumisen. Jotta näistä ongelmista päästäisiin irti, on valmennusprosessin aikana pyrittävä entistä tietoisemmin säätelemään valmennettavien monipuolista kehittymistä. Nopeus-,voima-, taito- ja psykokinesteettistä valmennusta on lisätty niissä maissa, missä lastenvalmennus on systemaattisesti järjestetty - näissä maissa on toimivia valmennusjärjestelmiä. Tämä on johtanut siihen, että näiden maiden lapsipelaajat ovat edenneet tuloskehityksessä aivan toiselle tasolle kuin meidän hilipati-järjestelmässämme. Näiden maiden valmennusjärjestelmissä on ymmärretty, että lasten ja nuorten harjoittelussa on olemassa tärkeitä eritysipiirteitä, jotka on huomioitava riittävän ajoissa.

Valmennuksen määrästä ja laadusta

Harva nuori on sellaisessa valmennuksessa, että pelkästään sen avulla voidaan kehittyä ammattijalkapalloilijaksi. Melkein kaikilla menestyneillä suomalaisilla ammattipelaajilla on yksi yhteinen piirre: heidän isänsä on kantanut suurimman kehitysvastuun lapsen harjoittelusta. Järjestelmä ei ole kyennyt riittävän päämäärätietoiseen valmennukseen.

Vertailu alppihiihtolajeihin, taitoluisteluun, rytmiseen voimisteluun tai klassiseen balettiin osoittaa, kuinka vähäisillä harjoitustunneilla ja epäpätevällä valmennuksella jalkapallossa toimitaan. Menestyvissä lajeissa harjoitukset ovat päivittäisiä ja kestävät useita tunteja kerrallaan. Valmentajat ovat ammattilaisia, jolloin kyetään opettamaan "oikea" biomekaniikka ja perustaidot perusteellisesti, huipputaidot kilpailukykyisesti ja ennen kaikkea oikea asennoituminen jo valmennuksen varhaisvaiheessa. Myös jalkapallossa menestyminen edellyttää enemmän lajiin paneutumista, ominaisuusharjoittelua - taidollista, fyysis-taktista, psykokinesteettistä, älyllistä, psyykkistä ja moraalista valmistautumista peleihin.

Tähän päästään parhaiten systemaattisen ja tieteellisesti perustellun valmennusprosessin avulla. Harjoitusohjelmia laadittaessa on ymmärrettävä, että nykypäivänä jalkapallossa menestyminen vaatii samanlaista panostusta kuin edellä mainitsemissani taitolajeissa.

Menestyksen hinta

Varsinkin murrosikäisten ja vanhempien nuorten valmennuksessa toimitaan melkein yksistään menestystä hakien. Nopeasoluiset ja isokokoiset - alkuvuodesta syntyneet pelaajat kootaan voittoihin tähtääviin joukkueisiin. Näissä joukkueissa ei ole kuitenkaan kyetty jalostamaan liigatasolle riittävän laadukkaita pelaajia, sellaisia, jotka muuttaisivat nykyisen pelitavan selkeästi nopeammaksi ja taitojalkapalloa suosivammaksi. Näihin joukkueisiin kasaantuu myös pienten seurojen tehokkaimmat pelaajat, jotka houkutellaan mukaan menestyksen toivossa.

Voittamisen pakosta

Menestykseen pyrittäessä suoritustasoa nostetaan kovien fyysisten harjoitusten avulla, jolloin tuloksia saadaan lyhyellä aikavälillä. Suorituskyvyn nousu saadaan aikaiseksi ylikuormittamalla rajujen muutosten kohteena olevaa elimistöä. Niinpä riittävä lepo ja palautuminen oikealla rytmityksellä on monessa joukkueessa hukassa. Nuorten ylirasitustila voidaan osoittaa vertaamalla eri harjoitusjaksojen aikana veren anabolisen (rakentavan) testosteronin ja katabolisen (hajoittavan) kortisolin suhdetta. Rakentavan hormonin riittävä pääsy kehoon on tärkeää - varsinkin murrosiässä ja sitä seuraavina vuosia, jolloin on kiinnitettävä enemmän huomiota riittävään palautumiseen. Huipulle pääseminen on pitkäjänteisen työn tulos. Ikävä kyllä sitä ei aina uskota. Huipulle on kova kiire. Tuloksia ei malteta odottaa, jolloin syyllistytään "ryöstöviljelyyn". Tällaisellä valmentamisella on kielteinen vaikutus valmennettavan fyysisiin ja psyykkisiin ominaisuuksiin.

Valmennusta toteutetaan liian usein pelkästään voittoa tavoitellen - kilpailukiihkoilijan näkökulmasta - ilman riittävää pedagogista ja pitkäjänteistä valmennusperiaatetta. Nykyjärjestelmässähän valmentajien pätevyys punnitaan liiaksi voittojen määrällä: voitettava on - hinnalla millä tahansa.

Kilpailemisen puristuksessa valmennettavan omaa kehitysrytmiä joudutaan jatkuvasti kiirehtimään, jolloin ei ole aikaa odottaa pelaajan biologista kasvua. Useimmat pelaajat haluavat olla muutakin kuin pelkkiä koneita kilpailujärjestelmän ylläpidossa. Todellinen kehityshakuisuus ei tapahdu yksipuolisen pelaamisen tai harjoittelun kautta - pikemminkin se pyrkii maltillista ja pitkäjänteista tietä eteenpäin - lahjomattomasti.

Jotakin tehdään väärin

Tiedän joukkueita, jotka juoksevat pitkiä lenkkejä, ylämäkijuoksu-intervallisarjoja ja hyppivät ylöspäin hyppysarjoja. Jotakin on tehty väärin, jos kolmasosalla pelaajista on jonkinlainen rasitusvamma jalassa tai selässä. Kuitenkin näiden joukkueiden kokonaisharjoitusmäärä on vain noin puolet monien taitolajien vastaavasta. Uskon, että oikealla rytmityksellä ja harjoituksen määrän ja laadun nostamisella saadaan nykyistä merkittävästi parempia tuloksia. Näin tehdessä nostetaan kovien harjoitusten tehoa, edistetään palautumista sekä tehostetaan suorituskyvyn kehittymistä. Pelaajien kehitysprosessi on saatava paremman seurannan kohteeksi. Nykyinen toiminta on liian harrastemaista.

Onko motivaatio kadoksissa?

Pelejä tai harjoituksia seuratessa huomaa nopeasti, ettei pelaajien motivaatiotaso ole riittävän korkea. Tämä näkyy kiistatta myös ns. akatemia-sarjassa. Akatemia- ja urheilulukiotoiminnalle on asetettava merkittävästi korkeammat laatukriteerit. Urheilulukioiden harjoittelua ei ole synkronisoitu riittävästi seuraharjoitteluun.

Valmennusprosessin haasteellisuudesta

Nykyjärjestelmässä pelaajien tahtotilassa - tarkkaavaisuudessa ja tunteiden säätelyssä - on paljon toivomisen varaa. Nykyinen valmennuskonteksti ei tarjoa riittävästi haasteita eikä mahdollisuuksia voimaantumiselle, joka puolestaan mahdollistaa valmennettavan kasvun ja hyvinvoinnin kokemisen. Liian moni pelaaja vaikuttaa poissa olevalta. Pelaajien optimaalinen tarkkaavaisuus on kaventunut ja kohdistuu liian usein johonkin muuhun kuin varsinaiseen harjoitus- tai pelitilanteeseen. Liian usein jalkapallon todelliset haasteet ovat valmennettavan kannalta liian kaukaisia. Kun valmennusprosessi ei ole tarpeeksi haasteellinen useimmat pelaajat alisuorittavat. Valmennettava kokee pätevyytensä vähäiseksi, jolloin yrittämishalut heikkenevät ja jalkapallon parissa ei enää viihdytä.

Ratkaiseva kysymys kuuluu, onko jalkapalloharrastus tarjonnut valmennettavalle sellaisia tietoja ja taitoja, jotka auttavat häntä kiinnittymään valmennusprosessiin riittävän kokonaisvaltaisella tavalla. Valmennustavoitteiden mielekkyys on valmennettavan kannalta ratkaisevan tärkeä asia.

Luopumisen tuskasta

Mikä on todellinen jalkapalloilevien lasten ja nuorten motivaatio, keskittymiskyky ja itseluottamuksen taso. Liian moni harjoituksiin osallistuva häiriköi, koska valmennustoiminnassa ei ole hänestä mieltä eikä merkitystä. Häiriköintiä pahempaa on silmiinpistävä passiivisuus - harjoituksiin tullaan vain seisomaan. Tällainen valmennettava ei esitä enää mitään toiveita. Pettynyt nuori ei tunne mitään. Hän tuijottaa lasittunein katsein kuin Kaisa Korhosen laulun siirtotyömies. Hän on luovuttanut.

Tällaisia ilmeettömiä pelaajia on mukana liikaa myös piiri- ja maajoukkuetoiminnassa, urheilulukioissa ja akatemiasarjoissa. Innostuksen vähäisyyttä voidaan pitää kehityksellisenä motivaation vajaavuutena. Se saa alkunsa opitun voimattomuuden perustalta ja johtaa vähemmän palkitseviin käyttäytymismalleihin sekä yrittämishalun menettämiseen.

Epäonnistumisen kehä

Kielteiset kokemukset heikentävät valmennettavan itsetuntoa, ja monesti tällainen valmennettava pelkää epäonnistuvansa tekemisissään ja ennakoi epäonnistumistaan jo ennen harjoitukseen ryhtymistä. Helposti hän keksii selityksen epäonnistumiselleen. Tilanne johtaa helposti epäonnistumisen kehään, josta on vaikea selvitä omin avuin. Liian monen pelaajan jalkapalloilulliset voimavarat ovat liian pienet. Käytännön valmennustilanteissa näkyy liikaa voimattomuuden piirteitä - pelokkuutta, tyytymättömyyttä, ahdistumista, alistumista ja luovuttamista.

Miksi nuori lopettaa jalkapallon pelaamisen?

Vanhemmissa junioreissa on drop-out jalkapallovalmennuksen suurin ongelma. Sitä käytetään useimmiten kuvaamaan tilannetta, jossa nuori jalkapalloilija yhtäkkiä lopettaa harrastuksensa. Puhutaan myös loppuun palamisesta, burn out-ilmiöstä. Loppuun palaminen on seurausta elämäntilanteen aiheuttamasta stressitilasta ja/tai valmennettavan sosiaalisissa suhteissa ilmenevästä kontrollin puutteesta oman elämän hallinnassa.

Kielteisistä ilmiöistä

Dorp-outia suurempi ongelma on valmennusjärjestelmän heikko laatu - huono valmennus. Käytännössä tämä johtuu siitä, että harjoitusprosessiin sisältyy sellaisia kielteisiä ilmiöitä, jotka tappavat pelaajien motivaation. Ongelma on ensisijaisesti rakenteellinen. Nykyinen kilpailu- ja sarjajärjestelmä on uusittava vastaamaan ajan haasteita. Liian moni vanhempien juniorien joukkue elää päämäärättömässä tilassa. Kyse on valmennettavan kasvuprosessista, jossa tulisi korostua pyrkimys edistää hänen omaehtoista sitoutumista. Tähän tarvitaan rohkaistumista, aktivoitumista, osallistumista, omien kykyjen täysimääräistä käyttöönottoa sekä oman minän voiman kokemista.

Punaniskavalmennuskulttuurin kirot

Valmentaminen on aina vallankäyttöä, valtaa on kuitenkin osattava käyttää oikein. Valmennettavien yksilöllisyys tulee huomioida entistä paremmin. Valmentaminen tapahtuu yksilötasolla; kenenkään puolesta ei voi oppia. Liian monelle valmentajalle lyhyen tähtäyksen menestyminen on tärkeintä. Nuorten valmennus toteutuu liikaa paukkurautareiskojen räiskyvässä ilmapiirissä eli ns, punaniskavalmennuskulttuurina.

Tarpeen vaatiessa kaikki ruuti posautetaan yhdellä kertaa, minkä jälkeen seisotaan tyhjän päällä. Kun valmentaja on hukassa itsensä kanssa, hän ei kykene asettumaan nuoren asemaan ei ymmärtämään nuoren tunteita. Menestyksen kiimassa valmentajan on nujerrettava lapsen tai nuoren tahto, jolloin joskus käytetään jopa henkistä väkivaltaa oman tahdon saavuttamiseksi.

Epäselvistä tavoitteista

Jos pelaajat tai heidän vanhempansa kokevat valmennusprosessin epätyydyttäväksi, on kysymyksessä odotusten ja todellisen käyttäytymisen ero tai tavoitteiden selkiintymättömyys. Valmennettavan käyttäytyminen saattaa poiketa melko tavalla valmentajien, joukkueen tai seuran häneen kohdistamista odotuksista. Aikaa myöten nuorten odotukset valmentajia ja seuratoimintaa kohtaan lisääntyvät. Odotusten ja todellisen valmennuskäyttäytymisen eroavuus tai tavoitteiden selkiintymättömyys aiheuttaa useissa joukkueissa monenlaisia häiriöitä - toiminnallista vajavuutta ja jopa tunne-elämän epätasapainoa.

Lasten ja nuorten valmentamisen ongelmat johtuvat ensisijaisesti ympäristöstä. Tuloksettomuus olisi käännettävä valmentamisen vajavuudeksi eli ympäristön riittämättömäksi toiminnaksi. Valmennusympäristön muutokset tuovat avun vain siinä tapauksessa, että haitallisten ympäristötekijöiden olemus tiedostetaan ja tunnustetaan.

Valmentajien pedagogisesta taitavuudesta

Lapsen ja nuoren kasvusta ja kehityksestä tiedetään liian vähän. Niinpä kasvua ja kehitystä arvioidaan siltä kannalta, miten nuoresta valmennettavasta saa nopeasti tehokkaan (fyysisen) kilpailujärjestelmän jäsenen, ei lapsuuden tai nuoruuden tarpeista käsin. Useimmat valmentajat pystyvät tietoisesti säätelemään vain pientä osaa valmennettavan käyttäytymisestä ja kehityksestä, suurin osa säätelystä on tahatonta, hallitsematonta ja tiedostamatonta. Yleensä valmentajat ja seuran muut toimihenkilöt antavat liian helposti periksi, koska uuden käyttäytymisen aikaansaaminen vaatii erityistä kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

Kohti parempaa valmennusta

Valmennusjärjestelmät on uusittava, sillä yksikään suomalainen seura ei kykene tällä hetkellä kansainväliset mitat täyttävään laatuvalmennukseen. Paremman valmennuksen avulla päästään paremmin pätevyystavoitteeseen, jolla on myös merkittävä vaikutus valmennettavien itsearvostuksen kasvuun. Näin pelaajat kokevat harjoittelun ja pelaamisen entistä tärkeämpänä asiana. Valmennusprosessin on kyettävä tarjoamaan enemmän kyvykkyyden kokemuksia pallon ja kehon hallinnassa.

Oppimisen haasteesta

Kehittymisen ja ilon kokemisen kannalta on tärkeää, että nuori huomaa edistyvänsä riittävästi. Kun valmennettava on suoriutunut hänelle asetetusta haasteellisesta tehtävästä, hän on valmis yrittämään vielä haasteellisempia tehtäviä. Vain toistuvilla ja voimakkailla kokemuksilla on syvällinen vaikutus kehitykseen. Kun valmennusprosessia halutaan muuttaa laadukkaammaksi, on ensin pystyttävä valmennusprosessin tarkkaan havainnointiin ja erittelyyn.

Kyseenalaistamisen tärkeydestä

Kun järjestelmällisellä valmennusprosessilla halutaan saada enemmän aikaiseksi, on ensin vastattava seuraaviin kysymyksiin:

1. Minkälainen valmentaminen on toivottavaa tai millaista se valmentaminen on, jota halutaan joko lisätä tai vähentää.

2. Mikä valmennusjärjestelmässä (ympäristössä) on sellaista, mikä vaikuttaa ko. käyttäytymiseen ja ylläpitää sitä. Miksi meillä pelataan ja harjoitellaan eri tavalla kuin jalkapallon kulttuurimaissa.

3. Mitä suomalaisesta jalkapallovalmennusjärjestelmästä puuttuu, minkälaisia esimerkkejä halutaan tarjota. Valmentamisessa on ratkaisevaa niiden merkkien havaitseminen, jotka ovat jalkapallon kehittämisen kannalta merkittäviä.

4. Mitä valmennusjärjestelmässä tai pelaajissa pitäisi muuttaa, jotta käyttäytymisen muutos haluttuun suuntaan olisi mahdollinen?

5. Minkälaista valmennusta halutaan toteuttaa:
a) mitä valmentaminen maksaa,
b) millaisessa kulttuuri-ilmapiirissä se halutaan toteuttaa,
c) millaisella logistiikalla se toteutetaan; mihin asti lapsia ja nuoria kannattaa kuljettaa saamaan valmennusta,
d) ketkä hyötyvät ko. valmennuksesta - vain huiput, keskitaso tai alataso.

Valmentajien ja pelaajien on itse tiedostettava muutoksen tärkeys. Kehittyminen on nopeinta silloin, kun valmennusjärjestelmä todella haluaa muuttaa vääristyneet valmennusmallit.

Oppimisteoreettisesti ajatellen suomalaisessa jalkapallovalmennuksessa ei ole olemassa mitään "geneettisiä tautitiloja", vaan väärin oppimista ja puutteellista oppimista. Se, mitä pidetään hyvänä valmennuksena, riippuu ensi sijassa tiedostamisen asteesta, jalkapallon parissa toimivien ihmisten arvostuksista ja normeista.

Onnistumiset lisäävät tyytyväisyyttä

Motivaatiolla tarkoitan tässä toiminnan psykologista ilmapiiriä - viihtymistä, psyykkistä hyvinvointia ja toiminnassa pysymistä. Jalkapallojärjestelmässä mukana pysyminen ja luottamuksen säilyttäminen omaan kykyyn oppia uusia taitoja ja tietoja on keskeinen nuorten myönteistä kehitystä suojaava tekijä. Oleellinen asia on kokea pätevyyden tunne. Liian moni pelaajaa tuntee osaavansa liian vähän, mikä tulee esille erityisesti haastavissa otteluissa - taito ja nopeus eivät tahdo riittää. Valmentajalla on ensisijainen merkitys motivaatio-orientaation sytyttämisessä.

Korkeatasoisesta valmentamisesta

Minusta oppimisen ehtoihin kuuluu korkeatasoinen tieto-taito-osaaminen, kannustava ja otollinen ilmapiiri, valmennettavien edellytysten huomioiminen. Tärkeitä asioita ovat myös heidän motivaatiotasonsa ja vireystilansa.

Lapsissa näkyy usko kehitykseen. Lapsuus on mielen liikettä: tunteita, havaintoja, aistimuksia, kokemuksia ja ajatuksia. Olen huomannut, että lapset näkevät monet asiat selvemmin kuin aikuiset, koska lapsi ei ole kiinni ennakkoluuloissa tai suomalaisen jalkapallokulttuurin negatiivisissa piirteissä.

Rakentavan pedagogian malli

Rakentavassa pedagogisessa kilpailussa voittaminen ei ole pääasia. Tärkeintä on, että kaikki toimintaan osallistuvat pyrkivät kehittämään itseään, saavat osaamisensa liikkeelle eli yrittävät parastaan. Tällöin harjoitteluun perustuva kehittyminen on tärkeämpää kuin voittaminen. Tällainen periaate tuhoutuu, jos siihen tuodaan liikaa vääristyvän kilpailemisen periaatteita.

Tuhoavassa kilpailussa osapuolet pyrkivät estämään muita kilpailijoita heidän suorituksissaan, kuten nykyisin valitettavan usein tapahtuu. Monet seurat toimivat liikaa toisiaan vastaan. Ne yrittävät jopa tukahduttaa toisen olemassaolon. Vastakkaisuuden takia kilpailutilanne muistuttaa hillittyä sotaa tai taistelua - Orwellin näkemyksestä käsin: urheilu on sodan käyntiä ilman aseita.

Rakentavassa pedagogiassa valmentajan sensitiivisyys lapsen ja nuoren tarpeille on tärkeintä. Tällöin osataan, kannustetaan, ollaan läsnä, kuunnellaan ja annetaan aikaa. Valmennuksen todelliseen tuloksellisuuteen vaikuttaa toiminnan suunnittelu ja ohjaus, perustaitojen hallinta, joukkueen sosiaalinen ilmapiiri ja motivaatioon liittyvät tekijät.

Pako lastenmaailmaan

Olen paennut nykyjärjestelmän kaaosta lasten innovatiiviseen ja kehitysuskoiseen maailmaan. Valmennan nykyisin pääasiassa lapsia, sillä olen menettänyt luottamukseni nuorten valmennussysteemiin. En halua olla kyyninen, mutta mitä enemmän olen perehtynyt aivotutkimukseen ja neurologiaan, sitä enemmän tiedostan nuoriin kohdistuvan valmennustoiminnan jälkeenjääneisyyden.

Murrosiässä ja sen jälkeen kyetään tekemään enää paikkaavaa taito-, liikkuvuus ja liikenopeusvalmennusta. Liian monella vanhemmalla pelaajalla liikehermosolut käskyttävät liian verkkaisesti ja epätarkasti koordinatiivista osaamista. Jalkojen tärkeiden osien lihasaktivaatio on alhaisella tasolla, jolloin jalkapallopelin kannalta tärkeiden jalkojen kohtien lihasyksiköiden potentiaalinen muoto ei toimi siten, kuin se huippujalkapallossa pitäisi toimia. Myös pelin lukemisen herätevastike toimii liian hitaasti (psykokinesteettinen pelaaminen), millä tarkoitan tässä aistiärsykkeen aiheuttamaa aivokuoren tai aivojen syvien osien riittävää sähköisten toimintojen muutosta.

Muuttuvat ajatukset

Minulle jalkapallo ei ole enää pelkästään voittamista - pallon perässä hampaat irvessä juoksemista. Jalkapallo on minulle myös jatkuvaa filosofista, psykologista ja yhteiskunnallista pohdintaa. Myös jalkapallovalmennuksessa on aika löytää punainen lanka, yhteys todelliseen kehitykseen, yhteys omiin tunteisiin.