Nykyiset kehittämismallit eivät ole nostaneet toivottulla tavalla valmennustasoa. Niinpä useimmat seurat ovat tyytymättömiä nykyiseen tasoonsa.

Ongelmia on paljon, ja ne näkyvät melkein kaikilla valmennuksen osa-alueilla. Liian monessa seurassa valmennus soljuu perinteisen mallin mukaan, joka on noin 20 vuotta jäljessä nykyisestä kehityksestä.

Olemme tulleet siihen tulokseen, että suomalaiset jalkapalloilua harrastavat lapset ja nuoret kehittyvät jalkapalloilijoina hitaammin ja huonommin, koska he saavat yleisesti ottaen heikompaa valmennusta. Tämän vuoksi he eivät harjoituksissa ja peleissä pysty antamaan kaikkea kapasiteetistaan. Tärkeiden jalkapallon pelaamiseen vaikuttavien toimintojen hitaampi kehittyminen ja pienempi suorituskyky vaikuttavat koko hermostolliseen toimintaan. Lapset ja nuoret on saatava reagoimaan harjoituksissa ja peleissä nykyistä impulsiivisemmin.

Status quon ylläpitämisestä

Vertailu osoittaa, että lasten ja nuorten joukkueiden harjoitusten organisointi ja pelaaminen eivät ole jalkapallossa samalla tasolla kuin monessa muussa Euroopan maassa. Kausisuunnittelu, harjoitusten johtaminen, lajitietämys, taktinen valmennus, pelaajien roolittaminen ja pelipaikkakohtainen valmennus, pelaajien seuranta ja muu pitkäjänteinen toiminta ovat kehittyneet rikkaissa jalkapallokulttuureissa merkittävästi pidemmälle.

On perusteltua väittää, että suomalaisessa jalkapallossa alisuoritetaan, mikä on passiivisen valmennuskulttuurimme vääjäämätön seuraus

Kuka hyötyy nykyisestä tilasta - eli status quon ylläpitämisestä. Liian usein mennään siitä, mistä aita on matalin, jolloin yksittäiset valmentajat, pelaajat ja joukkueet turvautuvat pinnalliseen prosessoimiseen. Nykyjärjestelmässä tavoitteena on arkirutiinien pyörittäminen; toissijaista on taitojen syvällisempi kehittäminen tai innostava pelitapa. Kehittyneissä valmennusjärjestelmissä on tapahtunut myllertäviä muutoksia. Mottomme on: vain laadulla on merkitystä. Tavoitteena on päästä jokaisen pelaajan kanssa päivittäiseen jalkapallotoimintaan samalla tavalla kuin musiikkiopistossa käyvät harjoittelevat päivittäin soittamista.

Myös suomalaisten pelaajien on harjoiteltava määrällisesti ja laadullisesti niin, että heidän taitotasonsa, pelilukutaitonsa ja fyysiset tekijänsä saadaan entistä korkeammalle tasolle. Nykysysteemissä harjoitusmäärät ovat liian vähäisiä ja harjoitukset laadultaan huonoja. Tavoitteenamme on ammatillisen asenteen ja laadukkuuden juurruttaminen suomalaisen jalkapalloon. Tärkeää on nostaa lasten ja nuorten valmennuksen osaamisen tasoa, siis valmennuksen laatua, lähemmäs esimerkiksi Espanjan tasoa. Joukkueurheilussa on olennaista, että kaikki joukkueen jäsenet saavat hyvää valmennusta ja voivat oppia perusasiat. Jalkapalloilijoiden kasvattaminen ei ole kuitenkaan ainoa asia, jonka vuoksi valmennuksen kehittäminen on aiheellista. Hyvä valmennus tukee valmennettavien muutakin kasvua itsetunnon kasvua ja sosiaalisten taitojen oppimista.

Kehittymisen tulee näkyä kaikilla valmennuksen tasoilla – valmennuskäytäntöjen - rutiinien, symboliikan, arvojen, asenteiden, harjoitus- ja pelitottumusten sekä viestinnän alueilla.

Millaisia pelaajia haluamme kouluttaa?

Haluamme kouluttaa uudella tavalla käyttäytyviä pelaajia – nykyjalkapallon peruskäyttäytymisen omaksuvia pelaajia. Käyttäytymismuutosten tulee koskea sekä harjoittelua että pelaamista. Uusi pelaajatyyppi on modernin valmennuskoulun kasvatti eroaa monessa suhteessa perinteisestä pelaajasta.

Haluamme olla luomassa vahvaa ja leveää taitopohjaa, jolta nuoren pelaajan on mahdollisuus ponnistaa kohti huippujalkapalloa. Samalta pohjalta lapset ja nuoret saavuttavat lajeista riippumattoman mielekkään ja intensiivisen yleisliikunnallisen osaamisen. Uudella pelaaja tyypillä on riittävän hyvät perusliikunnalliset ominaisuudet – aerobinen kapasiteetti, hyvä liikkuvuus, ei turhia lihaksia, mutta tasapainon takaavat tukevat lihakset. Erityistä huomiota on kiinnitettävä nopeusominaisuuksien kehittämiseen – uudentyyppiseen nopeusvalmennukseen, jossa kiinnitetään erityistä huomiota tempon vaihtoihin, rytmittämiseen ja suunnanmuutosnopeuden kehittämiseen.

Huippujalkapallon luonteeseen kuuluu tehdä nopeita liikkeitä pienessä tilassa. Yksittäinen liikesarja on useimmiten vain muutaman sekunnin mittainen; olemmekin perehtyneet juuri tämänmuotoiseen valmennukseen. Nopeusvalmennuksen vaikutuksia arvioitaessa joudutaan kiinnittämään enemmän huomiota rakenteellisiin, biomekanisiin, fysiologisiin, neurofysiologisiin, psykokinesteettisiin ja psyykkisiin tekijöihin.

Haluamme kiinnittää eritystä huomiota nopeaan jalkatyöhön, minkä vuoksi olemme kehittäneet tämän harjoittelemiseen erityisen ohjelman. Jalkapallossa on hyvin olennaista nopea jalkatyö - jalkojen liikuttaminen kaikkiin suuntiin mahdollisimman nopeasti. Hyvä nopea jalkatyö vaatii runsaasti harjoittelua, nopeista soluista on paljon hyötyä; tärkeää on lantion käyttö

Nykypelaajan taito-ominaisuuksia on kehitetty runsaalla koordinatiivisella harjoittelulla ja vähintään ”kultamerkkitasoisella” pallonkäsittelytaidolla. Hän on nopeasti ajatteleva ja osaa lukea peliä monipuolisesti. Hyvä lapsivalmennus pitää sisällään tavoitteellisuutta, suoritusodotuksia, turvallisuutta ja lämpöä. Lapsivalmennuksen ydintehtävä on kuitenkin jalkapallon perustietojen ja –taitojen siirtäminen opetuksen avulla valmennettaville.

Teesejä suomalaisen jalkapallovalmennuksen jälkeenjääneisyydestä

Kun pelaajia tai heidän vanhempiaan ei saada sitoutumaan riittävästi systemaattiseen valmennukseen valmennus ei toimi, mistä seuraa monenlaisia ongelmia. Olennaisia kysymyksiä ovat:

1. Onko suomalaisten lasten motivaatio ja mielenkiinto alhaisempi kuin johtavissa jalkapallokulttuurin maissa?

2. Oppivatko suomalaiset lapset ja nuoret hitaammin ja vähemmän jalkapalloa kuin rikkaiden jalkapallokulttuurien maiden lapset ja nuoret.

Molempiin kysymyksiin vastaus löytyy keskushermoston tavasta reagoida ympäristön vaatimuksiin. Suomalainen lapsi ja nuori reagoi harjoituksissa ja peleissä vähemmän impulsiivisesti kuin esimerkiksi espanjalainen, italialainen tai ranskalainen. Kysymys on keskushermoston herätevasteista. Herätevasteilla tarkoitetaan ulkoisen aistiärsykkeen aiheuttamia jännitemuutoksia keskushermostossa. Peli- ja harjoituskäyttäytymisen erot näkyvät kehitys-, oppimis-, havaintomotorisessa ja motorisessa käyttäytymisessä.

Suomen jalkapallon menestymättömyyden perimmäisin syy on juniorivalmennuksessa. Eräs valmentajaystäväni kertoi, miten hänen valmennettavansa isä mustamaalasi valmentajan tavoitekuvauksen: miksi lapsena tai nuorena kannattaa harjoitella tosissaan, eiväthän useimmat näistä lapsista pelaa enää aikuisina jalkapalloa.

Havaintoja suomalaisen juniorivalmennuksen kehittämättömyydestä

Jalkapallovalmennukseen osallistuu liikaa sellaisia lapsia ja nuoria, jotka eivät tiedä, miksi he harrastavat lajia ja mitä heidän tulisi valmennusprosessissa oppia.

Liian usein valmennusprosessiin sisältyy viesti, ettei jalkapallossa tarvitse ottaa vastuuta eikä yrittää parastaan. Niinpä jalkapallovalmennus on usein epämääräistä toimintaa. Valmennuksen tavoitteita ei ole asetettu valmennettavien kannalta eikä valmennettavien kehitystä arvioida juuri millään tavalla. Kun tietoa ei ole siitä, mihin valmennettavien kohdalla pyritään ja miten valmennuksessa on onnistuttu, on vaikea toteuttaa järjestelmällisesti etenevää valmennusohjelmaa.

Suomalaisten lasten jalkapallotoiminnan ohjauskyvyssä näkyy liian suuria puutteellisuuksia, mikä ilmenee muun muassa hitaampana pelitapana, pallonkäsittelyvaikeuksina ja tarkkaavaisuuden ylläpitämisenä. Erityisesti tämä tulee näkyviin jalkojen hermotuksessa ja nopeudessa. Koska ihmisen aivot ja hermostolliset perusteet ovat samat iästä ja kulttuurista riippumatta, myös meillä pitää saada valmennusjärjestelmien kehittämisellä samanlaisia tuloksia kuin, suurten jalkapallokulttuurien maissa.

Liian suuret tasoerot

Nykyjärjestelmässä seurojen ja joukkueiden tasoerot ovat liian suuret. On uskomatonta, miten eritasoisia pelaajia voi pelata samassa joukkueessa. Esimerkiksi hyvän syöttötaidon omaava pelaaja ei kykene hyödyntämään omaa joukkuettan, jollei syötölle ole hyviä vastaanottajaa. Joukueen kaikkien pelaajien tulee olla hyvä syöttäjiä ja myös syötön vastaanottajia. Kun tilannetta tarkastellaan pelaajien välisenä hermostollisena kehittymisenä – eri raajojen koordinaatiokykynä, pallonhallintataitona tai pelinlukunopeutena - ymmärtää, miten vaikeaa suuria tasoeroja omaavien pelaajien on pelata samassa joukkueessa. Saman joukkueen pelaajilla on usein liian suuret tasoerot – pelaajien kunto- ja taitotasossa ja muissa erilaisissa ominaisuuksissa on liian isoja jakaumia. Useimmiten nämä erot ovat suorastaan järkyttäviä. Joutuukin miettimään, miten on mahdollista saada tällainen joukkue pelaamaan nykyaikaista jalkapalloa. Joutuuko pitemmälle kehittynyt pelaaja uhraamaan oman tulevaisuutensa muiden taitojen parantumista odotellessa? Myös haastavammalta osalta tulee vaatia enemmän.

Suurin osa suomalaisista jalkapalloa pelaavista lapsista ja nuorista on jäljessä siitä minimitasosta, jossa yleensä jalkapalloa voidaan toimivasti pelata. Monien joukkueiden pelaamisen yleisilme on laahustavan hidasta ja epätarkkaa - silloinkin kuin pelaajat ovat pelanneet yli viisi vuotta. Tästä seuraa se, että monien joukkueiden parhaat pelaajat joutuvat vaihtamaan seuraa, jolloin pelaajia menettäneen joukkueen toiminta entisestään heikkenee.

Liigaseurat eivät ole pystyneet jalostamaan riittävän hyviä pelaajia edustusjoukkueisiinsa, koska – nuoria pelaajia ei uskalleta nostaa edustusjoukkueisiin – he eivät ole riittävän tasokkaita pelaamaan liigatasoista jalkapalloa - miksi?

Yhä useampi joukkue koostuu entistä suuremmasta pelaajamäärästä, mikä on vaikuttanut valmennukseen, jossa valmennettavia kohdellaan kuin liukuhihnalla kulkevia mekaanisia esineitä. Jos tällaisen käsittelytavan sallitaan tunkeutua joukkueeseen, valmennuksessa ei enää oteta huomioon valmennettavien yksilöllisiä eroja eikä omaa tahtoa.

A– ja B-nuorten SM-sarjan taso on luvattoman huono; niin huono, ettei tämän tasoisessa sarjassa ole mahdollista kehittyä todelliseksi huippupelaajaksi. Tämänikäisten pelaajien valmennus- ja kilpailujärjestelmä ei ole riittävän kilpailukykyinen menestyvien jalkapallomaiden kanssa. Mitä vanhempiin ikäluokkiin päästään sitä isommaksi ero kasvaa, koska peli muuttuu älyllisemmäksi ja taktiseksi. Erot näkyvät muun muassa:

1. Pelitavan sisäistämisessä - taktisia virheitä tehdään merkittävästi vähemmän.

2. Tilannenopeudessa - tilanteiden parempi ennakointi ja nopeampi reagointi sekä suunnanmuutospeli.

3. Loppuun asti pelaamisessa - kamppailutilanteiden voittamisessa, tilannevoimassa ja aggressiivisuudessa.

4. Eri tempotasojen sisäistämisestä - millä nopeudella pelin eri vaiheissa pelataan.

5. Taktisessa koulutuksessa - näkyy yksilö- ja joukkuepelaamisessa.

6. Pelaajien välisessä kommunikaatiossa ja psykokinesteettisissä ominaisuuksissa.

7. Pallollinen pelaaminen on selvästi vaivattomampaa.

8. Pallottomat pelaajat liikkuvat terävämmin ja organisoidummin.

Ei ainoastaan järki ja taito

vaan myös terve tunne voi

olla hyvän pelaamisen mittapuu,

joka auttaa lisäämään

mielenkiintoa jalkapalloa kohtaan

ja löytämään tunnearvostelmia.

Pelaajilla on heikko itsetunto, jolloin pelaajat pelkäävät voittamista ja kulkevat liian usein harmaata keskitietä. Sen sijaan on pelattava riittävän kovia kansainvälisiä otteluita, mistä on tultava normaali käytäntö.

Joukkueet toimivat liian lyhytjänteisesti, nopeita voittoja hakien. Mukana pitäisi olla enemmän pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Joukkueiden pitäisi keskittyä pelaamaan omalla pelityylillä – keskeistä on se, kuinka paljon palloa pidetään oman joukkueen hallinnassa.

Vertaus musiikkiopiston toimintaan

Pitkään mukana olleena ja pääkaupunkiseudun lasten ja nuorten jalkapalloa hyvin tuntevana olen useissa yhteyksissä verrannut jalkapallovalmennusta musiikkiopistotoimintaan. Jokainen lapsi saa omassa musiikkiopistossaan riittävän pätevää opetusta. Lähtökohtanamme on se, että jalkapalloseuraan tulevan lapsen tai nuoren on oikeus saada tasokasta valmennusta/opetusta samaan tyyliin kuin esimerkiksi musiikkiopistoissa. Jos lapsi opiskelee vuoden musiikkia, nähdään hyvin selvästi, mitä hän on oppinut. Mutta meillä voi olla viisikin vuotta jalkapalloa pelanut lapsi, joka ei osaa ponnauttaa palloa 10 kertaa jaloilla. Hän ei osaa myöskään perussyöttöjä, kuperkeikkaa – puhumattakaan kuperkeikasta takaperin.

Suomi tuottaa musiikissa suuren määrän maailman huippuja. Siksi en usko urheilussakaan selitykseen, että meillä on niin pieni väestöpohja. Uskon sen sijaan, että meillä hukataan valtava määrä potentiaalia.

Musiikin opiskelijoille korostetaan toiminnan tavoitteellisuutta ja vakavasti ottamisen periaatetta. Eikö jalkapallokin voi olla samanaikaisesti sekä haastavaa ja tavoitteellista että henkisesti hyvällä tavalla lapsen kasvua tukevaa. Eihän lapsi mene soittotunnille vain ”pelailemaan”, eikä soittoläksyn harjoittelemista kotona pidetä paheksuttavana yli-innokkuutena. Musiikkiopiston toiminta perustuu tasokursseihin, järjestelmään, joka opiskelijan on läpäistävä.

Musiikkiopistossa ei voi ”hengailla”. Ellei tiettyä tasoa saavuteta tietyssä ajassa, opiskelija menettää oppimispaikkansa. Näin jokainen oppilas joutuu jatkuvan arvioinnin kohteeksi, sillä arviointi on muodossa tai toisessa aina mukana musiikin muodollisessa koulutuksessa. Arviointi ei ole kuitenkaan itsetarkoitus, vaan sillä on omat tehtävänsä musiikkia opiskelevien lasten ja nuorten kehityksessä ja motivoinnissa.

Musiikin opettamisessa painotetaan tiedon toiminnallista, situationaalista ja sosiaalista luonnetta. Ajatuksena on, että oppiminen muistuttaa vanhan ajan mestarin ja oppipojan yhteistyötä. Lapsi oppii uusia tietoja ja taitoja ollessaan vuorovaikutuksessa itseään osaavampien henkilöiden kanssa. Oppiminen pyritään muokkaamaan oppilaan itsenäiseksi toiminnaksi kussakin erillisessä oppimistilanteessa. Näin syntyy oppilaan uutta osaamista, jossa tiedot ja taidot ovat sulautuneet uudeksi kokonaisuudeksi. Opettaja opettaa oikean tekemisen mallin ja sen jälkeen oppilas ottaa opettajan roolin ja toistaa oppimisen kohteena olevan asian. Mestari ohjaa oppipoikaa, kunnes vetäytyy taka-alalle. Musiikkiopistossa opettaminen tapahtuu kolmella tasolta – on yksilöllistä opetusta, teoriatunteja ja orkesterissa soittamista.

Liian moni halukas, kyvykäs tai motivoitunut pelaaja latistetaan. On tiedostettava, että valmennettava tai joukkue itsessään on pyrkimyksineen, ajatuksineen, tunteineen, kiinnostuksineen ja ominaisuuksineen arvokas.

Miksi pelaajia ei saada sitoutumaan?

Melkein jokaisen joukkueen elinkaaressa esiintyy tietynlainen ongelmien vyyhti, jonka tiedostaminen prosessikuvauksena auttaa ymmärtämään seurojen nykytilannetta - seurojen kehittämis- ja valmennustyön ongelmia paremmin. Mitä vanhemmaksi pelaajat tulevat, sitä vaikeampi on pelaajia saada sitoutumaan.