Olen pitkän pohtimisen jälkeen tullut siihen loppupäätelmään, että yhä harvemmalla pelaajalla on enää tunteita jalkapallon pelaamista kohtaan. Heillä on vain kuvitelmia ja elämyksiä, minkä vuoksi kentällä puuhastellaan ilman päämäärää.

Onko jalkapallovalmennus siirtynyt summittaiseen joukkojen liikuttamiseen?

Tällä hetkellä lasten ja nuorten valmentamisen muodot ovat hämärän peitossa. Seurojen, joukkueiden ja valmentajien on hankalaa ylläpitää arvoja, normeja ja sääntöjä, jos valmennettavat tekevät päätöksensä pelkästään omien mielihalujensa ja impulsiensa motivoimina, tilannekohtaisesti - selailukulttuurin toimintamallilla.

Tietävätkö lapset mitä heiltä odotetaan?

Lapsi ei tiedä, mitä voi tahtoa, ellei ensin koe tunnetta jostakin tekemisestä. Valmentajan on mahdollista luoda riittävä tunneyhteys - syy tehdä harjoiteltava asia riittävällä intohimolla. Valmentajan edistymiseen vaikuttaa paljon se, mitä häneltä edellytetään ja odotetaan.

Kun tunteet katoavat

Kun tunteet katoavat, haihtuu myös yritys ja asenne tehtävää toimintaa kohtaan. Emootio on tunnetila, joka vaikuttaa muun muassa ihmisen tarkkaavaisuuteen ja muistiin, näin myös oppimiseen. Tunteet ohjaavat toimintaamme ja ovat mukana lähes kaikessa mitä teemme.

Jos ei kohdata tunteita, ei opita. Syvällisempi oppiminen edellyttää kohonnutta mielialaa, tietynlaista kiihtymistä ja valppautta. Valmentajien on kyettävä arvioimaan, minkä laatuista ja määräistä oppimista valmennusprosessissa tapahtuu. Sama fysikaalinen ärsyke voi johtaa hyvinkin erilaiseen tulkintaan aivoissa.

Havaintomaailman sekavuudesta

Havainto ei ole pelkästään aistiärsykkeiden piirtämä tarkka kuva ulkomaailmasta, vaan aistitiedon ja aivojen sisäisen toiminnan vuorovaikutuksesta syntyvä kokemus. Aistihavainto ei riipu vain aistimuksen ominaisuuksista vaan myös aivojen vireystilasta, emotionaalisesta virityksestä ja aikaisempien toimintojen muistijäljistä. Näin tarkkaavaisuus riippuu yleisestä vireystilasta ja pelaajan motivaatiotasosta.

Jos pelaaja ei ole kiinnostunut riittävästi itsensä kehittämisestä, hän kiinnittää liikaa huomiota jalkapallon oppimisen kannalta epäolennaisiin asioihin. Tällaisessa oppimisjärjestelmässä aktivaatiotaso talamuksen ja aivokuoren välillä heikentyy. Esimerkiksi liikkeiden laajuus, nopeus ja tarkkuus määräytyy yleisen vireystilan ja motivaatioherätteen kautta.

Tunteiden kohtaamisen tärkeydestä

Tunteiden kohtaaminen on jäänyt pelaamisen jalkoihin. Kun ei saa ottaa vakavasti, ei myöskään tunneta mitään. Emootiot ja arvot ohjaavat myös jalkapallossa kehitystä ja kietoutuvat erottamattomasti mielekkääseen toimintaan.

Myös jalkapallovalmennuksen yhteydessä voidaan havannoida valmennettavien tunnemaailmaa:
1. tunteiden havaitseminen,
2. ajattelun tunneperäinen tukeminen,
3. tunteiden ja tunnetiedon ymmärtäminen,
4. tunteiden säätely ja hallinnoiminen.

Valmentajan osaamisesta

Valmentajien tulee olla innostavia ja urheilullisia. Heidän tulee tuottaa valmennusprosessin eri tilanteissa pedagogisesti soveltuvia tunteita. Valmentajan innostuneisuus, osaaminen ja jaksaminen tarttuu pelaajiin. Liian moni valmentaja on luovuttanut, ei jaksa toimia valmennustilanteissa pedagogisesti tahdikkaasti.

Hyvä valmennus on jatkuvaa tähyilyä tulevaisuuteen, lapsia ja nuoria valmennetaan aina myös huomisen jalkapalloon. Tämän vuoksi valmennusprosessin on elettävä ajan hermolla. Jokainen valmennettava lapsi tai nuori on oman elämänsä, harjoitusprosessin summa; sitä osataan, miten on harjoiteltu.

Onko vaatimustaso liian alhainen

Jalkapallossa kehitystyö on jäänyt orvon asemaan. Kun vaatimustaso on liian alhainen, laahustaa seuroissa tapahtuva kehitystyö jäljessä kansainvälisestä kehityksestä. Liian monelle jää tunne, ettei jalkapallo anna sitä, mitä odotetaan. Nykyjärjestelmässä valmennettavat eivät tule riittävän ravituiksi. Kun ei saa olla riittävän hyvä, ei voi olla oma itsensä. Nykyjärjestelmässä onnistumisia tulee liian vähän. Kun ei osata - ei onnistuta.

Osaaminen ja onnistuminen ovat asioita, joita on helppo muistaa. Hyväksi havaitsemallaan tavalla tekee miellellään toistekin. Kuinka paljon helpompaa suomalaisten lasten pelaaminen olisikaan, jos heille opetettaisiin jalkapalloa perusteellisemmin.

Karismaattisella valmentajalla on taito sytyttää valmennettaviin riittävä tunneyhteys, jota voidaan kutsua myös tunnevalmennukseksi. Sitoutumisen pitää olla suurempaa; vain näin saadaan parempia tuloksia.

Valmentajan omasta arvomaailmasta

Valmentajan on hyödyllistä tutkia omia arvojaan ja asenteitaan, joita ehkä tiedostamattaan valmennuksessa välittää. Kuinka paljon valmentajilla on vanhoja muistikuvia ja toimintatapoja, jotka käynnistyvät automaattisesti silloinkin, kun niiden ei pitäisi käynnistyä. Myös valmentajan identiteetin rakentuminen pohjaa lapsuuteen - omiin peli- ja harjoituskokemuksiin.

Tunnevalmennuksen merkityksestä

Lapsia ja nuoria tulee opettaa kohtaamaan ja tunnistamaan jalkapallon parissa olevat tunteet. Tieteellisessä mielessä tunteiden säätelyllä tarkoitetaan tunteisiin liittyvien fysiologisten toimintojen tai sisäisten tunnetilojen esiintymistä, voimakkuuden tai keston aikaansaamista, ylläpitämistä ja muuttamista.

On tärkeämpää, että valmennettava tuntee jalkapalloa kohtaa intohimoa kuin että hän tietää - kognitiivisessa merkityksessä - jalkapallon teoriaa. Kun tunteet ovat syväjäässä, valmennettava ei kykene tunnistamaan valmennuksen monimuotoisuutta. Valmennukseen osallistuminen on tällöin liian pinnallista, jolloin harmoniasta tulee yksitoikkoisuutta.

Hilipatihippaa vai osaavaa valmennusta?

Hilipati-meiningissä lapset reagoivat liian vaatimattomalla tavalla jalkapallon oppimiseen liittyviin tunteisiin. Pieni valmennettava elää ympäristönsä mallien ja hyväksynnän varassa; hän oppii lähipiirin aktiivisuuden kautta. Jos ympäristö on alistimuloiva, ei riittävää neurologista mukautumista pääse syntymään. Tällöin sensoriset neuronit eivät saa riittävän intensiivisiä viestejä ympäristöstä, jolloin silmien, korvien, nivelten ja sisäelinten reseptorit toimivat liian vaatimattomalla tavalla. Systemaattinen jalkapallon harrastaminen pitäisi alkaa varhaisemmassa vaiheessa. On tärkeää, että syvällisempää tunnetason tietoa pääsee muodostumaan enemmän lasten aivoihin, jolloin aivoihin tulee enemmän tilaa positiivisille kokemuksille.

Alistimuloivasti valmennettu lapsi ei kykene tunnistamaan näkemäänsä nopeasti, siten että hän ymmärtää sen ja valmistuu reagoimaan siihen pelin vaatimalla tavalla. Jos aktivaatiotaso on liian vaatimaton, niin valmennettavan psyykkinen, fyysinen ja tunnnepohjainen vireystaso on alhainen.

Miten lapsi oppii:

Lapsi etsii ympäristöstään järkeä, jota Piaget kutsuu nimellä schema. Lapsen maailman järkeistämisen etsiminen tapahtuu seuraavia avuja käyttäen:

* käyttää symboleja (joku esittää jotakin),
* imitoi (joku näyttää jotakin),
* sisäinen kuva muotoutuu (mallioppimisen kautta),
* lapsella on symbolinen schema tai käytöskuvio,
* lihaskontrolli paranee,
* erittelykyky paranee,
* lapsi haluaa ilmaista oman halunsa,
* itsenäistymisen tunne, häpeän tunne, epäilyt,
* yhteistyöhaluinen,
* itsensä kehittäminen,
* suuri vastaanottokyky,
* he tekevät intuitioon liittyviä päätöksiä

Harjoittelun avulla lapsi voi oppia ymmärtämään asioita, vaikka se ei olekaan hänelle luonnollista kehittymistä. Lasten pelaaminen ja harjoittelu tapahtuu näiden teesien mukaisesti. Se on hyvin järjestäytynyttä, heidän logiikkansa mukaista. Lapset ovat tunteellisia; he osoittavat halua ja ovat tietoisia keinoista vaikuttaa toveriensa tunnetiloihin siten, että haluavat muuttaa näiden negatiiviset tunnetilat positiivisiksi.

Kun tarkastelemme lasten toimintaa ja tekemisiä taitojen kautta ja ymmärrämme valmennusympäristön merkityksen osuuden tässä vuorovaikutuksessa - dynaamisessa prosessissa - on meillä enemmän keinoja vaikuttaa toiminnan avulla, sovittamalla harjoituksia lapsen osaamistasolle.