Lasten ja nuorten pelaamisen taso kuvaa valmennuksen tasoa. Analysoimalla peliä, havaitaan, miten joukkue on harjoitellut. Valmennusprosessi on jatkuvaa muutosta, ja valmennettavan aivot ja hermosto ovat muutosta kuvaava "laite".

Pelaajan liikkuminen, pelikäsitys ja taito-osaaminen ovat neurologista toimintaa, josta näkee miten pelaajia on valmennettu. Aikaisempi harjoittelu on tallentunut ihmisen kehoon - aivoihin, hermostoon, lihaksiin, niveliin jänteisiin jne.

Olemmeko huonompia?

Suomalaiset lapset ja nuoret eivät ole lähtökohtaisesti (geneettisesti) muita huonompia, eikä olosuhteissa ole vikaa. Myös oppimisen ja toiminnan halu on lapsessa valmiina. Syy on valmennuksessa. Muualla maailmassa valmentajat pystyvät pedagogisilla ratkaisuilla kehittämään parempia pelaajia ja joukkueita. Valmennusympäristö joko tukee tai estää valmennettavan perusolemuksen toteutumista oppivana ja aktiivisena olentona. Pelien ja harjoitusten analysoinnin ja tulkitsemisen kautta on mahdollista parantaa oleellisella tavalla nykytilannetta. Valmennusympäristöä voidaan kehittää neurologisella tasolla - merkittävästi nykyistä paremmaksi: ympäristö määrittelee reaktion ja ärsykkeen välisen kytkennän toteutumisen.

Siten pelataan, miten harjoitellaan

Itse korostan ohjatumpaa hermojärjestelmän systemaattista harjoittamista, millä tarkoitan aivokuoren ja kuorenalaisten alueiden tietoista muovaamista tieteellisyyteen perustuvan simuloinnin avulla. Tällaisen valmennusohjelman toteuttaminen edellyttää valmentajakoulutuksen radikaalia uudistamista. B- ja A-valmentajatutkintojen vaatimustasoja (laatu ja määrä) on nostettava samalle tasolle, mitä ne ovat Italiassa ja Espanjassa. Nykyinen koulutusjärjestelmä ei kykene kouluttamaan riittävän päteviä valmentajia.

Valmentajien tulisi nähdä toiminan kokonaisvaltaisuus: kentälle ei voi mennä ajatelematta, mihin valmennusprosessilla tai tietyllä yksittäisellä harjoituksella pyritään. Yhdelläkään suomalaisella jalkapalloseuralla ei ole riittävän kokonaisvaltaista valmennussuunnitelmaa.

Sietämisen rajoista

Väitän, että viime vuosien aikana suomalaisia lapsia ja nuoria on valmennettu enemmän sosiaalisuuteen kuin jalkapalloon. Olemme harjoitelleet olemaan sosiaalisia - sosiaalistakin sosiaalisempia. Tässä prosessissa valmentajat ovat yrittäneet sietää kaikkea mahdollista, yliempaattisella asenteella. Jalkapallovalmennuksen kiehtovuus on himmennyt, vastuu seuran tai joukkueen houkuttelevuudesta on siirtynyt persoonattomalle tekijälle. Nykyvalmentaja joutuu kysymään, onko hän ensisijaisesti jalkapallovalmentaja vai sosiaalikasvattaja.

Sosiaalisuuden ylikorostamisesta on tullut lasten ja nuorten jalkapallovalmennuksen käyttövoima, jopa niin suuressa määrin, ettei muunlaiselle keskustelulle ole jäänyt tilaa. Meillä keskustellaan poikkeuksellisen harvoin harjoitusten tai pelin kehittämisestä. Jos tällaista keskustelua yrittää herättää, leimataan toisinajattelijaksi, ajatusrikolliseksi - teoreetikoksi tai liian kilpailuhenkiseksi.

Autentisen valmentajan kriisistä

Nimitän toisenlaista ajattelutapaa autenttiseksi jalkapallokulttuuriksi. Autenttisuuden kulttuuri kärsii rakenteellisesta jännitteestä. Autenttinen jalkapallovalmentaja on kadottamassa valmentamisen ja peluuttamisen mielekkyyden liturgisen välineellisen järjen puristuksessa.

Kun jalkapallo-todellisuutta nimetään uudelleen on tärkeää:
1 Valmentaja ei hyväksy muiden määritelmiä, merkityksiä, tarkoituksia ja arvoja passiivisesti, vaan muodostaa ne kriittisesti, reflektiivisesti, ja rationaalisesti työskennellen.
2. Valmentajan ei tule sopeutua ympäristöönsä asioita passiivisesti omaksumalla ja hyväksymällä, vaan kriittisesti arvioimalla ja pohtimalla.
3. Arvioinnin jälkeen arvot ja/tai merkitykset joko hyväksytään tai hylätään.

Esimerkiksi Hollannin koko valmennusmalli perustuu kriittiseen ajatteluun. Pelaajat ajattelevat kriittisesti ja kyseenalaistavat valmentajan ajatuksia. Valmentajan on tällöin kyettävä perustelemaan näkemyksiään tieteellisellä tarkkuudella. Valmennuksessa on opetettava sellaisia asioita, joita pidetään tarpeellisina, oikeina ja tosina, vaikka ne johtaisivat kyseenalaisiin seurauksiin. Tuloksellinen valmentaminen vaatii tervettä kriittisyyttä.

Myös valmennustietoa on pidettäva suhteellisena ja jatkuvasti muuttuvana. Liian monet asiat eivät ole muuttuneet tarpeeksi. On aika vapautua perinteisten valmennusmallien kahleista. On tärkeää ymmärtää maailmalla tapahtuva kehitys. Uusia ratkaisuja tarvitaan erityisesti silloin, kun maailma valmentajan ympärillä muuttuu. Juuri nyt jalkapallopelin muuttuminen on kiivasta.

Päivi Frantsi ja Satu Kaski totesivat Helsingin Sanomien kirjoituksessa (6.5.2007): "Valmennuksessa, urheilujärjestöissä js asiantuntijatyössä kriittiset arviot koetaan uhkaavina. Arvostelun tai kovin poikkeavan mielipiteen esittäjä nähdään hankalana tyyppinä, joka rikkoo illuusion urheilun yhtenäisestä ja yhdenmukaisesta perheestä. Yhden totuuden kulttuuri johtaa tasapäisyyteen, keskinkertaisuuteen ja toimintatapojen kaventumiseen."

Jalkapallovalmennuksessa ei tapahdu todellista muutosta, ennen kuin Suomeen syntyy kriittinen massa, joka uskaltaa ajatella omilla aivoilla.

Epäonnistumisesta onnistumiseen

Kirjoitin itse lähes 15 vuotta sitten "Kaikki pelaa" -ohjelman periaatteet; nämä teesit voidaan lukea "Epäonnistumisesta onnistumiseen" -kirjastani. Sosiaalisuus, kannustaminen ja empatia tunteminen tulisi kuulua itsestäänselvyytenä lasten ja nuorten kaikenlaiseen kasvatukseen. Positiivinen ilmapiiri ja ymmärtäväinen valmennusote ovat kannustettavia asioita. Minulle ei kuitenkaan riitä pelkästään hauskanpito tai harjoituksissa viihtyminen. Tärkeää on myös korostaa lasten jalkapalloilullista kehitystä - sitä - miten meillä pelataan jalkapalloa. Lasten ja nuorten jalkapallovalmennuksessa laiminlyödään liian usein yksilön tai joukkueen kehittäminen, sillä valmentajat keskittyvät otteluiden voittamiseen.

Valvooko isoveli?

Valmennuksen kehittämiskeskustelut rajoittuvat liikaa sosiaalisen todellisuuden tai moraliteetin kirkastamiseen. Lähestymme tilannetta, missä komitea lopuksi päättää, miten jalkapalloa tulee valmentaa ja pelata. Suomalainen jalkapalloperhe on muuttunut liturgianomaiseksi kansankodiksi, yltiösosiaalisuutta korostavaksi onnelaksi.

Inhorealisti silminnäkijänä

Seurasin äitienpäiväviikonlopun aikana nuorten SM-sarjan otteluita. Pelit olivat järkyttävän hidastempoisia - laahustavia. Myös pelitavat olivat aikansa eläneitä. Peleissä oli myös liikaa persoonattomia mekanismeja. Otteluiden jälkeen seurasin pienten lasten balettiesitystä. Ymmärsin jälleen kerran, mitä merkitsee ammattitaitoinen opettaminen...