Ihanteenako Espanyol?

Kemppinen kirjoittaa hyvin ja kriittisesti, kun hän käsittelee suomalaista juniorivalmennusta. Kriittisyys kuitenkin katoaa, kun hän siirtyy käsittelemään espanjalaista valmennusta. Tanoken järjestämässä Espanyol seminaarissa Espanyolin valmentajat esittivät useita asioita, jotka olisivat vaatineet kyseenalaistamista. Näistä asioista otan esille harjoitusmäärät, Espanyolin pelaajakasvatuksen ja fyysisen harjoittelun. Se, että Kemppinen ei näitä asioita kirjoituksessaan kyseenalaista saattaa tietysti johtua siitä, ettei hän ollut mukana kuin osassa seminaaria.

Josep Clotetin mukaan Espanyolin joukkueiden harjoitusmäärät ovat seuraavat:

- Alle 14-vuotiailla on kolmet 1,5 tunnin harjoitukset ja yksi peli viikossa eli he harjoittelevat yhteensä n. 6 tuntia viikossa.

- 14- ja 15-vuotiaat harjoittelevat viikossa yhden kerran enemmän eli yhteensä n. 7,5 tuntia viikossa.

- 16–19-vuotiailla on viidet 1,5 tunnin harjoitukset ja yksi peli viikossa eli yhteensä harjoittelua viikkoon kertyy n. 9 tuntia.

Seminaarissa esitettyyn kysymykseen - kuinka paljon näissä joukkueissa pelaavien tulisi harjoitella omalla ajallaan - Clotet vastasi: ”Ei yhtään!”

Kemppinen on viime vuoden lopulla ilmestyneeseen kirjaan ”Taidon kehittäminen, kehon toiminta ja liikemekaniikka” kirjoittanut, että huipulle tähtäävien on harjoiteltava oman harjoittelun lisäksi ohjatusti vähintään kymmenen tuntia viikossa. Harjoittelua tulisi olla kahdesta neljään tuntia päivässä ja 20–30 tuntia viikossa. Toivottavasti suomalaisessa juniorivalmennuksessa pyritään näihin harjoitusmääriin.

Espanyolin pelaajakasvatuksen kulmakivenä ei seminaarin perusteella voida pitää valmennustoimintaa, vaan toimivaa rekrytointijärjestelmää. Clotetin mukaan pelaajat jokaiseen ikäluokkaan kerätään ympäri Espanjaa. Espanyolilla on useita pelaajatarkkailijoita eri puolilla Espanjaa ja jo kymmenenvuotiaita pelaajia hankitaan Espanyoliin. Pelaajien vaihtuvuus joukkueissa on suuri, joten pitkäjänteisestä pelaajien kehittämistä ei näin ollen voida puhua. Itse näkisin, että Suomessa meidän kannattaa ennen kaikkea panostaa valmennuksen kehittämiseen.

Yhtenä seminaaripäivänä esiintyi Espanyolissa toimiva fysiikkavalmentaja. Fysiikkavalmentaja kertoi, että hän ei usko fyysiseen harjoitteluun, vaan hänen mielestään kaikilla urheilua harrastavilla nuorilla fyysiset ominaisuudet kehittyvät normaalilla ja riittävällä tavalla. Tätä ajattelutapaansa hän markkinoi 2000-luvun metodina ja kysyi: ”Joko te olette harjoittelussa siirtyneet 2000-luvulle?” Suomalaisessa jalkapallossa ei ole vara tyytyä valmennukseen, jolle riittää pelaajien normaali fyysinen kehittyminen. Hyvin suunnitellulla ja ammattitaidolla rakennetulla fyysisellä harjoittelulla saavutetaan huomattavasti parempia tuloksia kuin tyydyttäessä normaaliin kehitykseen. Fyysisellä harjoittelulla voidaan myös edistää lajitaidon oppimista, joten olisi hyvä nähdä fyysinen harjoittelu tärkeänä osana kokonaisuutta, ei lajiharjoittelusta aikaa vievänä rasitteena. (Tietenkään pallotonta fyysistä harjoittelua ei kannata tehdä kenttävuoron aikana.)

Poimitaan Espanyolin ja Espanjan lasten ja nuorten harjoittelusta hyvät asiat, mutta ei oteta kritiikittömästi vastaan kaikkea, vaikka Espanja onkin selkeästi Suomea edellä jalkapallossa.