Espanyol seminaari

Jussi-Pekka Hanhela kirjoittaa kokemuksistaan Espanyol-seminaarin antimista. Mielenkiintoista luettavaa.

Mikäli Clotet on todellakin sanonut ettei omalla ajalla tarvitse harjoitella joukkueen omien harjoitusten lisäksi (siis Espanyolissa), on hän kanssani samaa mieltä. Arvelen, että jokainen Espanyol-harjoitus on ammattimaisempaa kuin suomalaisen juniori-joukkueen. Sitä paitsi olisi hyvä kuulla onko tämä 1,5 tuntinen se tehokas kentällä oleva aika ja kuuluuko siihen lisäksi vielä verryttelyt ennen ja jälkeen harjkoitusten? Ei sovi myöskään unohtaa, että Suomessa kenttätilanteesta johtuen (ainakin pk-seudulla) kentällä tapahtuvien harjoitusten pituudet ovat yleensä vain 1 tunti.

Fyysistä valmennusta olemme Suomessa tottuneet pitämään tarpeellisina. Johtuuko sekin siitä, että esim. Espanyolin harjoituksissa  tämä fyysinen puoli sisältyy jo harjoituksiin enemmän kuin meillä?

Tuohon oman ajan harjoitteluun, ja miksi sitä ei tarvitse mielestäni tehdä, otan esimerkin. Juniorijoukkueessa-X (14-v.) harjoitellaan viikottain 4-5 krt. á 1 tunti + 0,5 tuntia alku- ja loppuverryttely (lihaskunto). Samalla viikolla on ainakin yksi ottelu. Tällainen ohjelma  jatkuu koko kauden aikana (myös talvella). Syksyllä, talvella ja keväällä on koulut ja harjoitukset koulupäivän päätteeksi. Kun huomioidaan nämä seikat kysynkin aina välillä itseltäni, että milloin juniorilla on lepoa/vapaata. Lepo on tärkeä asia eikä se tarkoita sitä, että juniorilla on 24:sta tunnista ehkä 22 tuntia lepoa jalkapllosta. Lepo on paljon muutakin kuin fyysistä lepoa, se on esim. mentaalista lepoa, joka on mielestäni yhtä tärkeä kuin fyysinen lepo.

Vaikeita asioita, mutta totuus on kuitenkin se, että meillä on erilainen kulttuuri ja olosuhteet kuin Espanjassa. Tästä huolimatta kannatan myös sitä, että valmennuksen tasoa Suomalaisissa juniorijoukkueissa nostetaan ja onneksi sitä ollaan monella taholla ymmärretty.

Mukavaa kesän alkua.


Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen käyttö roskapostin lähettämiseen.