Mikä kertoo meille, mitä lapsi tavoittelee jalkapallovalmennuksessa? Mistä tiedämme, oppiiko lapsi pelaamaan jalkapalloa? Mikä kertoo, olemmeko hyviä valmentajia ja toimimmeko niin hyvin ja oikein kuin tietämyksemme mukaan kykenemme?

Kuvittele mielessäsi, millaiseen joukkueeseen tai seuraan sinä haluat viedä lapsesi tai millaista joukkuetta sinä haluat valmentaa. Lapsia ja nuoria on kautta aikojen kasvatettu ja valmennettu erilaisilla keinoilla ja metodeilla. Kasvatusta ja valmennusta ovat säädelleet monet tekijät, kuten yhteiskunnallinen tilanne, lapsen asema perheen ja yhteiskunnan jäsenenä sekä jalkapallokulttuurin luonne.

Perinteisen rangaistuksiin ja kovaan kuriin luottavan kasvatusajattelun taustalta löytyy näkemys, jossa kasvatus esiintyy yksiulotteisesti vallankäyttönä. Sen toisessa ääripäässä on perinteinen kuri ja toisessa ”vapaa” kasvatus. Edellisessä tapauksessa valta on keskittynyt aikuisille, jälkimmäisessä lapsille ja nuorille.

Keskeistä on se, miten lapset saadaan oppimaan monipuolisesti jalkapallossa tarvittavia taitoja ja tietoja. Valmennettavien motivointi on valmentajan olennainen tehtävä, ja monet ongelmat johtuvat valmennettavien heikosta motivaatiosta. Heikosti motivoitunutta pelaajaa syytetään helposti laiskaksi ja osaamattomaksi. Sama valmennettava pelaa ja harjoittelee ja antaa motivoituneena erilaisen kuvan itsestään. Nykyaikaiset oppimismallit tarjoavat runsaasti oppimismalleja myös jalkapallovalmennukseen.

Jatkuva itsensä kehittämisen tarve

Vaikka lapsen kehitystä, valmennusta ja kasvatusta koskeva tieto on lisääntynyt, emme vieläkään pysty kokonaan ymmärtämään kaikkia lasten tai nuorten valmentamiseen liittyviä vivahteita. Itse olen valmentanut yli 30 vuotta. En ole kuitenkaan vähentänyt itseni kehittämistä valmentajana. Tämän vuoksi en ole fossiilisoitunut.

Mielestäni liian moni valmennukseen liittyvä asia soljuu perinteiseen tapaan vanhoja käytäntöjä noudattaen. Minut tunnetaan radikaalisena uudistajana. Elämäntavalleni on ominaista asioiden ihmettely ja uteliaisuus, halu kokeilla, joustavuus ja valmius tehdä uusia asioita.

Edellisten seurauksena on syntynyt ja syntyy jatkuvasti suuri joukko erilaisia menetelmiä ja oppimateriaalia, joita Tanoke-laboratoriossa jatkuvasti kehitettään. Me haluamme kehittää lasten ja nuorten urheiluvalmennuksessa käytettyä biomekaniikkaa, fysiologiaa, neurologiaa, psykokinestiikkaa, psykologiaa ja oppimisteorioita. Jalkapallo on muuttunut ja tietoa on tullut lisää, myös valmentamisesta – nyt kannattaa ajatella asiat uusiksi ja opetella uusia tapoja, miten lapsia ja nuoria valmennetaan nykyjalkapalloon.

Mikä on jalkapallovalmentajien tehtävä?

Jalkapallovalmennuksen keskeisin tehtävä on oppia pelaamaan jalkapalloa. Tämän vuoksi haluan tehdä valmennustapahtumasta hyvin käytännönläheisen sokraattisella tavalla: valmentaja toimii eräänlaisena kätilönä ja jatkaa eri osa-alueiden työstämistä, kunnes valmennettavaan on saatu hyvä vuorovaikutussuhde, usko kehitykseen ja ennen kaikkea saatu syntymään silmin nähtävää kehitystä. Paras tapa tarkkailla valmennettavan kehitystä on seurata, miten hän pystyy selviytymään pelissä - erilaisissa pelitilanteissa.

Jalkapallo on vaikeampi peli kuin jääkiekko, salibandy tai koripallo. Sen vuoksi siihen on vaikeampi päästä kiinni. Tämä johtuu siitä, että jalkoihin tulee hermoratoja vähemmän kuin käsiin. Alkeellinenkin pelaaminen vaatii jalkojen toimintakykyä (hermotusta). Tämä on suuri haaste aloittelevalle pelaajalle. Oleellista on tiedostaa, missä määrin tietty puute haittaa lapsen kehittymistä jalkapalloilijana. Ongelmat riippuvat useimmiten siitä, mitä lapselta vaaditaan eri valmennustilanteissa. Lapsella ei ole ongelmia niin kauan kuin vaatimukset vastaavat edellytyksiä.

Lasten erilaisuus

Lapsia valmennetaan jalkapallossa eri tavalla kuin aikuisia. Lapset ovat aikuisia aktiivisempia, impulsiivisempia ja tarkkaamattomampia sekä pursuavat elämää. Lapsilla on enemmän ongelmia ohjeiden noudattamisessa ja tehtävien järjestelmällisessä loppuun saattamisessa. Lasten on helpompi kiinnostua jostakin sellaisesta, mistä he ovat kiinnostuneet. Niinpä sellaisen tekeminen, josta lapset ovat kiinnostuneita, ei tuota ongelmia. Yleensä lapset haluavat pelata.

Ongelmaksi muodostuukin se, miten osallistujien innostus saadaan säilymään monipuolisia ja kehittäviä harjoituksia tehtäessä? Väsymistä ja kyllästymistä tulee. Lisäksi haasteelliseksi muodostuu se, että lasten pitää olla hiljaa, kuunnella valmentajaa, toimia ohjeiden mukaan, ottaa aktiivisesti osaa harjoitteluun, välttää muita häiritsevää käyttäytymistä, oppia ohjaamaan omaa harjoitteluaan ja sopeutumaan joukkueeseen. Oleellisia kysymyksiä ovat:

• Mitä valmennettavat tekevät mielellään?
• Mistä harjoituksista he oppivat?
• Kuinka paljon valmennettavat oppivat viikon, kuukauden tai vuoden aikana?
• Missä he ovat hyviä?
• Mitä he tarvitsevat?

Lapsilla ei ole valmiuksia ymmärtää käsitteitä aikuisten tapaan. Lapsille ei voida opettaa sellaisia asioita, joihin heidän fyysinen, älyllinen tai henkinen valmiutensa ei ole vielä valmis. Kun valmennussuunnitelma on lapsikeskeinen, se painottaa lasten omia kiinnostuksen kohteita, yksilöllisiä tapoja oppia ja erilaisia teitä lopputulokseen.

Mihin valmennustoiminnalla pyritään?

Minusta on tärkeää, että harjoituksissa saadaan onnistumisia. Onnistuminen antaa lisää voimaa pyrkiä kohti seuraavaa tavoitetta. On tärkeää, että kehittymistä tapahtuu. Valmennustoiminnan tavoitteena on olla valmennettavan kanssa hyvässä vuorovaikutuksessa sekä saada aikaan mahdollisimman hyvä valmennusprosessin vaikutus valmennusmallin tavoitteiden mukaan. Inspiroiva tapa motivoida ja älyllinen stimulointi on muutosvoima, jolla saadaan aikaiseksi halua ja kykyä oppimiseen niin yksilöinä kuin joukkueenakin.

Tarkoitus on löytää ennen kaikkea sellaisia asioita, joiden toteuttamiseksi valmennettava, joukkue tai seura voi heti ryhtyä työskentelemään. Kun asioista kerrotaan tai niitä selitetään ja perustellaan, muutosta saadaan aikaiseksi. Samalla opitaan ottamaan huomioon ja ennalta ehkäisemään vaikeudet ja parantamaan selviytymisen mahdollisuuksia.

Miten tuen lapsen jalkapalloharrastusta?

Vanhemmat vievät lapsen usein jo varhaisessa vaiheessa urheiluharrastuksen pariin, vaikkei lapsella aina olisikaan omaa tarvetta lähteä harrastamaan. Lapsi ei aina uskalla vastustaa vanhempiaan ja alkaa harrastaa heidän mielikseen. Tällaisia lapsia näkee urheilukentillä paljon.

Meidän valmentajien tehtävänä on innostaa heidät jalkapallon pariin. Tämä on haastava tehtävä. Valmentajan osaamisella ja ammattitaidolla on tällöin suuri merkitys. Valmentajan vastuulla on pitää hyvät harjoitukset. Tämä tapahtuu helpoiten siten, että otamme käyttöön sitä potentiaalia, jota valmennettavissa jo on. Oikein valmennettuna jokaisesta voi kasvaa itseään arvostava jalkapalloilija, pallon ja kehonsa kanssa pärjäävä - tyytyväinen pelaaja – itsensä löytänyt ja omanlaisensa.

Kiinnitetäänkö huomio määrään vai laatuun

Myös urheilun keskusjärjestöt kilpailevat lasten sieluista. Valtionapu riippuu harrastajien määrästä. Viime vuosien aikana on kiinnitetty enemmän huomiota harrastajien määrän kasvuun kuin valmennuksen laatuun. Monessa seurassa ja joukkueessa tilanne on päässyt karkaamaan käsistä. Tuloksena on ollut rituaalinen jalkapallon harrastaminen, jossa valmentaja on valmentavinaan ja valmennettavat pelaavinaan.  Rituaaliseen valmennukseen päädytään, kun valmentajaa kiinnostaa jokin muu kuin valmennettavien oppiminen.

Liian usein valmennettavien yhteistyö ”ostetaan” alentamalla rutkasti valmennusta koskevaa vaatimustasoa. Tästä kertoo konkreettisesti joukkueiden sisällä olevat hämmästyttävän suuret tasoerot. Muista jälkeen jääminen merkitsee erottumista, mikä johtaa useimmiten leimaatumiseen – itsensä kovin huonoksi tuntemiseen: ”Älä syötä Villelle, se menettää pallon kuitenkin vastustajalle.”

On aika kiinnittää enemmän huomiota valmennuksen laatuun. Enää ei riitä, että kasataan porukka ja aletaan pelailla. Passiivinen valmennusote on ollut tuloksetonta. Se on johtanut jalkapalloidentiteetin katoamiseen, eksistentiaaliseen juurettomuuteen ja itsensä etsintään. Tavoitteena on laadullinen valmennus, ihanteisiin pohjautuva toivottu tila, jota kohti seurassa tai joukkueessa tulee pyrkiä prosessin omaisesti. Tällaisessa valmennusmallissa valmennettavan on helpompi löytää oma paikkansa, vahvistaa omaa osaamistaan.

Tavoitteiden ja toiveiden julkilausuminen

Liian usein vaietaan silloin kun pitäisi puhua. Vaatimuksena on rehellisyys: sanotaan, mitä todella ajatellaan, koetaan, tunnetaan ja uskotaan. Avoin vuorovaikutus mahdollistaa aidon kuuntelun, vaikeiden asioiden käsittelyn ja arvostuksen osoittamisen. On vaikea luottaa toiseen ihmiseen, jos ei tunne häntä riittävän hyvin. Valmentajan vetäytyminen taustalle vaikuttaa väistämättä pelaajien motivaatioon.

Valmentamisessa omalla esimerkillä on suuri vaikutus. On tärkeää, että valmentajan antama malli on vaikuttava. Tämä on keskeinen asia suomalaisen jalkapallokulttuurin muuttumisessa. Meidän valmentajien rooli on tärkeä; me saamme pidettyä innostumista yllä. On tärkeää, että meillä on riittävästi virtaa. Jalkapallovalmentajalta edellytetään enemmän tasokasta toiminnan ohjausta.

Monenlaista pallon potkijaa

Kaikki valmennettavat ovat erilaisia taidoiltaan, kiinnostuksiltaan, motorisilta valmiuksiltaan ja oppimistyyliltään. Mukaan mahtuu monenlaista liikkujaa. Usealla valmennettavalla on erilaisia liikunnallisia rajoitteita – lihavuutta (ylipainoa), kömpelyyttä, kestävyyden puutetta, epäsymmetriaa lihastasapainossa ja jäykkyyttä. Jalkapallovalmennuksessa on kysymys kokonaismotoriikan ja visuaalisspatiaalisten taitojen oppimisesta. Kömpelyyttä aiheuttavat liikkeiden automatisoitumisen puutteellisuus, heikko lihasjänteys, tasapainovaikeudet, vaikeudet kohdentaa liike vain tarvittavaan lihasryhmään ja vaikeudet sovittaa yhteen eri lihasryhmien toimintaa.

Valmentajan tehtävänä on havaita liikunnalliset rajoitteet ja löytää niiden voittamiseen sopivia menetelmiä. Suurin haaste on istuva ja liikaa syövä ihminen. Tämän vuoksi on pohdittava, miten lapsia ja nuoria saadaan liikkumaan entistä enemmän.

Ihmisarvo ja jalkapallon pelaaminen

Lapsen ihmisarvo ei saa olla kiinni hänen urheiluosaamisestaan. Lasta ei saa asettaa välineen asemaan, eikä hänen ihmisarvonsa ole riippuvainen ominaisuuksista, suorituksista tai asemasta. Jokaisen valmennettavan kehitysmahdollisuuksia on vaalittava.

Jokaiseen valmennettavaan pätee jalkapallovalmennuksen perusteesi: harjoitus tekee mestarin. Suorituksen harjoittelu ja toistaminen on peruskeino taidon oppimiseen. Kehittyminen edellyttää sitoutumista, asennetta ja urheilullista ryhtiliikettä. Lasten valmennus on pääasiassa erilaisten taitojen oppimista.

Jalkapallovalmennuksen kehityksen ideaalimalliin kuuluu se, että jokainen samastuu joukkueen tavoitteisiin siten, että kokee ne omakseen. Sen, minkä tietty valmennettava oppii nopeammin, toinen oppii hitaammin, mutta oppii kuitenkin. Kysymys onkin siitä, onko meillä keinoja ja malttia odottaa kaikkien oppimista.  Kaikki oppiminenhan prosessoidaan viiden aistin kautta. Tämän vuoksi on tärkeää tunnistaa ja hyödyntää erilaisia hermoverkostossa ja aivoissa olevia toimintamuotoja.

Taito tunnistaa ja käyttää hyväksi erilaisia lopputuloksia hyödyntäviä ohjelmia on Tanoke-valmennuksen keskeinen periaate. Tanoke sisältää laajan ja monimuotoisen joukon spesifejä menetelmiä, joilla voidaan vaikuttaa monella tavalla valmennuksen laatuun.

Hyvä esimerkki tästä on koordinaatiovalmennuksen kehittäminen. Olemme kehittäneet ja kouluttaneet tuhansia lapsia ja aikuisia koordinaatiotaitoihin Suomessa ja ulkomailla. Tanoke-koordinaatioharjoittelu tapahtuu omaa liikkumista havannoivan tietoisuuden avulla. Omia liikkeitä havannoidaan ja vertaillaan. Liikeradoista annetaan välitöntä palautetta aivojen eri toimintakeskuksille. Tanoke-valmennuksessa on poikkeavan laaja koordinatiivinen liikevarasto. Tavoitteenamme on, että valmennettava alkaa itse korjata virheellisiä liikeratoja.

Itse olen kehittänyt viime vuosien aikana psykokinesteettista valmennusta – neurologiaan perustuvaa pelin nopeuttamista. Harjoitella voi monella tavalla. Lapset oppivat parhaiten tekemällä

Lopuksi

On tärkeää, että lapsia ja nuoria kyetään motivoimaan jalkapallon pelaamiseen. Lapset tarvitsevat enemmän rohkaisua, palkkioita ja muita kannustimia. On tärkeää että lapsi kokee saavansa riittävästi tunnevalmennusta, jolloin oppimisesta tulee prosessin kaltainen.

Yksittäiset, sisäiset tunteet tuottavat sisäistä motivaatiota, jotka tukevat sisäisiä motivaatioita. Käytöstä voidaan ohjata sopivan tunnevalmennuksen avulla; se ohjaa valmennettavaa päämäärätietoisuuteen. Valmentajan oma esimerkki on tällöin hyvin keskeisessä asemassa.

Julkaistu VJS-sanomissa, lisätietoja www.vjs.fi