Olen nähnyt vanhempien hoitamaa valmennusta, sekä varsinaisten lajivalmentajien hoitamaa valmennusta. Kummassakin olen törmännyt hyviin ja heikompiin tapauksiin. Kun valmentaja on hyvä, vanhempana haluaakin vain kannustaa ja tukea niin lastaan kuin valmentajaakin. Kun valmennus on puutteellista, on vaikea pysyä passiivisena sivussa.

Hyvässä valmennuksessa jokainen pelaaja tietää, mitä hänen pitää erityisesti kulloinkin harjoitella ja miten ja mitä erityisongelmia hänellä on. Hyvässä valmennuksessa on myös kivaa, eivätkä harjoitukset muodostu puiseviksi.

Tarkoituksena ei ole johdattaa 10-vuotiaita huippu-urheilijauraputkeen vaan kohtuupanoksella kartuttaa taitoja ja tehdä pelistä vielä kivempaa. Jokaisen pelaajan pitäisi tuntea yksilöllinen haaste; kaikkien ei voi olettaa olevan samalla tasolla.

Lisäksi minusta on yhtä tärkeää kehittää joukkuetta kuin yksilöitä. Viime kädessä pelaajille taitojen kehittyminen ei tuota samanlaista tyydytystä kuin joukkueen menestys, johon on voinut omalla panoksellaan vaikuttaa.