Sitoutuminen Tanoke-valmennukseen

Pyrimme siihen, että valmennettavat sitoutuisivat Tanoke-toimintaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Sitoutuminen ja asioiden vieminen loppuun asti on merkillinen voima, joka motivoi nuoria ajan mittaan entistä enemmän.

Helpoin tapa saada valmennettavat innostumaan urheilulajistaan on tarjota heille riittävän haasteellista valmennusta. Tanoke-toimintaan osallistumalla pelaajat oppivat uusia taitoja. Tanoke-valmennuksessa korostetaan onnistumisen kokemusten merkitystä. Olemme valinneet joukkoomme hyvin ammattitaitoisia sekä käytännönläheisiä valmentajia. Mielestämme on tärkeää, että valmentajat osaavat siirtää harjoitukset käytännön tasolle.

Tanoke-haasteisiin vastaaminen edellyttää toiminnaltamme laaja-alaista kyvykkyyttä ja osaamista, valmiutta nopeisiin muutoksiin, jatkuvaa perehtymistä taitovalmennuksen viimeisimpiin virtauksiin sekä uusimpien tekniikoiden hallitsemista. Vanhojen käytäntöjen muuttaminen voi olla myös hauskaa ja motivoivaa.

Valmennettavan tulee saada taitovalmennuksesta merkityksiä elämäänsä. Vain näin tuntien hän viihtyy harrastuksensa parissa. Olemme huomanneet, että jokaisessa taitoryhmäämme tulleessa lapsessa on paljon potentiaalisia kehittymismahdollisuuksia; ne pitää vain löytää ja aktivoida. Oikeiden ja mielekkäiden harjoitteiden löytäminen voi olla uskomattoman tärkeää valmennettavan taitojen kehittymisen kannalta. Tämän vuoksi sitä tulee osata käyttää oikein ja sen toteutumiselle tulee luoda riittävästi mahdollisuuksia.



Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Lisätietoa muotoiluasetuksista