Avoimet ryhmät
Tanoke-taitokoulun avoimet harjoitusryhmät
Juniori-Tanoke ja Tenava-Tanoke avoimet ryhmät on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka tahtovat kehittää taito-ominaisuuksia, liikunnallista yleistaitavuutta, koordinaatiokykyä ja henkisiä valmiuksia.
Tanoke-valmennus on yksilöllistä ja siinä ei keskitytä pelaamiseen, joten ryhmät sopivat eri taitotasoilla oleville lapsille, jotka pystyvät yksilölliseen työskentelyyn. Juniori-Tanoke -ryhmissä harjoittelevat lähinnä 7-14 vuotiaat ja Tenava-Tanoke ryhmissä 4-9-vuotiaat, mutta mukana voi olla harkinnan mukaan myös vanhempia ja nuorempiakin. Ryhmät sopivat niin tytöille kuin pojillekin.
Suurin osa Tanoke avoimista ryhmistä on tällä hetkellä tarkoitettu jalkapalloilijoille. Aina kun kiinnostuneita saadaan kookoon riittävästi, voimme perustaa myös koordinaatiopainotteisia ryhmiä, johon voi osallistua pelaajia useista eri lajeista.
Tanoke Skill Schoolin harjoituksia vetävät ammattivalmentajat. Koulun pelaajat kehittyvät monipuolisen harjoittelun tuloksena huomattavasti keskimääräistä taitavammiksi, saavat hyvät perusliikuntataidot ja syvällisemmät lajinomaiset valmiudet. Viimeisen vuoden aikana olemme kiinnittäneet erityistä huomiota lihashuollon ja nopeuden kehittämiseen. Valmennettaville on annettu kotitehtäviä ja opastettu konkreettisella tavalla oman lihaskunnon kehittämiseen.
Tanoke-taitovalmennusjärjestelmä on suunniteltu niin, että merkittävä osa liikekuvamalleista voidaan myös yksin, ilman joukkuetta tai harjoituskaveria. Tavoitteenamme onkin saada lapset ja nuoret harjoittelemaan taitoja myös omalla ajallaan. Meille on tärkeää, että lapsi tai nuori kokee Tanoke-toiminnan omana tärkeänä juttunaan, rakkaana asiana, jota hän haluaa harrastaa.
Avointen ryhmien lisäksi Tanoke-harjoittelu voi olla mahdollista myös oman seuran kautta, sillä useat seurat - etenkin pääkaupunkiseudulla - hankkivat meiltä Tanoke-valmennusta. Lisäksi olemme kouluttaneet valmentajia Tanoke-järjestelmään ympäri Suomea, jotta he voisivat järjestää ja soveltaa Tanoke-valmennusta itsenäisesti. Jos seurassasi ei vielä järjestetä Tanoke-harjoituksia, kysy asiasta valmentajaltasi.
Osallistuminen avoimiin Tanoke-ryhmiin
- Avoimissa Tanoke-ryhmissä voi aloittaa harjoittelun koska tahansa, ympäri vuoden. Avoimia ryhmiä on yleensä järjestetty elo-syyskuusta lähtien toukokuun loppuun. Lämpimästi tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin pelaajat!
- Avoimiin ryhmiin voi tulla mukaan saapumalla suoraa kentälle tai hallille. Ryhmissä on pääsääntöisesti aina tilaa, sillä lisäämme tarvittaessa ryhmien ja/tai valmentajien määrää, jotta valmennus pysyy yksilöllisenä.
- Kaikki avoimia ryhmiä koskevat ohjelma-, paikka- ja aikataulutiedot löytyvät nettisivuitamme Taitokoulun palvelujen alta Harjoituskalenterista ja Avoimet ryhmät -kohdasta. Nettisivujen seuraamisen lisäksi, hyvä keino pysyä ajan tasalla muutoksista aikamuutoksista ja saatavilla olevista valmennuspalveluista on liittyä Tanoke News postituslistalle.
- Avointen ryhmien valmennus on maksullista ja laskutus tapahtuu kerran kuukaudessa kuukauden aikana toteutuneista käyntikerroista. Tarkempaa tietoa laskutuksesta löytyy sivulta Lasten ja nuorten valmennuspalvelujen laskutus
- Yhden kerran on mahdollista käydä tutustumassa maksutta, jolloin voidaan selvittää pelaajan sopivuus ryhmän harjoitteluun; nuorimpien osalta mm pystyvyys itsenäiseen työskentelyyn. Juniori-Tanoke ryhmät on tarkoitettu pääasiassa 7-14 vuotiaille ja Tenava-Tanoke ryhmät pääasiassa 4-9 vuotiaille.
- Jalkapalloharjoituksiin tarvitaan mukaan jalkapalloilijan asusteet sään mukaan ja oma pallo. Muihin harjoituksiin harjoituksen luonteeseen sopivat varusteet. Lisäksi on hyvä ottaa mukaan oma juomapullo
Avoimet ryhmät syyskaudella 2007 (päivitetty)
To, 25/10/2007 - 17:57 — WebmasterJuniori-Tanoke taitovalmennusryhmät
Ma klo 16-17, Käpä-halli, Käpylä
Ke klo 15.30-16.30, Käpä-halli, Käpylä (huom uusi aika!)
To klo 16-17, HPS-halli, Pakila
La klo 9-10, HPS-halli, Pakila
Ryhmät sopivat jalkapalloilijoille
Juniori-Tanoke maalivahtivalmennusryhmät
5.11.2007 alkaen:
Ma klo 16-17, Käpä-halli, Käpylä
To klo 16-17, HPS-halli, Pakila
La klo 9-10, HPS-halli, Pakila
Ryhmät sopivat jalkapalloilijoille
Juniori-Tanoke nopeusvalmennusryhmät
Pallon kanssa:
Ma klo 16-17, Käpä-halli, Käpylä
Ryhmä sopii jalkapalloilijoille
Ilman palloa / 2.11.2007 alkaen:
Pe klo 16-17, Liikuntamylly, Myllypuro
Ryhmä sopii kaikille palloilulajien harrastajille
Tenava-Tanoke valmennusryhmät
La klo 9-10, HPS-halli, Pakila
Ryhmä sopii kaikille palloilulajien harrastajille
Tervetuloa!
Lisätietoa ryhmistä löytyy täältä
Tanoke taitoryhmiä pian joka päivä
Pe, 15/09/2006 - 15:46 — WebmasterTanoke Skill Schoolin avoimissa taitoryhmissä on mahdollisuus harjoitella jokaisena arkipäivänä. Olemme varanneet vuoroja neljästä pääkaupunkiseudun hallista, joissa on hyvä keinonurmialusta. Tarkempia tietoja ilmoitamme muutaman viikon sisällä. Myös Tenava-Tanoke ryhmän toiminnan jatkosta päätetään.
Tenava-Tanoke käynnistyy ensi syksynä
La, 18/06/2005 - 20:02 — WebmasterTenava-Tanoke on lähtenyt mukavasti käyntiin Espan tenavaryhmässä (jo täynnä). Kannustusvalmennus perustaa oman avoimen Tenava-Tanoke ryhmän syksyllä 2005, joka toimii vuosittain aina syksystä kevääseen saakka.
Tenava-Tanoke on suunnattu 4-9 vuotiaille. On monia keinoja ja huomioonotettavia asioita, joilla voidaan tehdä harjoitukset enemmän lapsia kiinnostaviksi, tavoitteiden toteuttamista tukeviksi ja toimintaa rikastuttaviksi. Lasten ohjaamisen ongelmia ovat yleensä liian yksipuolisten harjoitusmallien käyttö, keskittymiskyvyn puute sekä luovuuden ja systemaattisuuden niukkuus. Tähän tarpeeseen on kehitetty Tenava-Tanoke, lajiriippuumaton valmennusmenetelmä pienemmille lapsille.