Tanoke-taitokoulun avoimet harjoitusryhmät

Kuva Sakari Sunila

Juniori-Tanoke ja Tenava-Tanoke avoimet ryhmät on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka tahtovat kehittää taito-ominaisuuksia, liikunnallista yleistaitavuutta, koordinaatiokykyä ja henkisiä valmiuksia.

Tanoke-valmennus on yksilöllistä ja siinä ei keskitytä pelaamiseen, joten ryhmät sopivat eri taitotasoilla oleville lapsille, jotka pystyvät yksilölliseen työskentelyyn. Juniori-Tanoke -ryhmissä harjoittelevat lähinnä 7-14 vuotiaat ja Tenava-Tanoke ryhmissä 4-9-vuotiaat, mutta mukana voi olla harkinnan mukaan myös vanhempia ja nuorempiakin. Ryhmät sopivat niin tytöille kuin pojillekin.

Suurin osa Tanoke avoimista ryhmistä on tällä hetkellä tarkoitettu jalkapalloilijoille. Aina kun kiinnostuneita saadaan kookoon riittävästi, voimme perustaa myös koordinaatiopainotteisia ryhmiä, johon voi osallistua pelaajia useista eri lajeista.

Tanoke Skill Schoolin harjoituksia vetävät ammattivalmentajat. Koulun pelaajat kehittyvät monipuolisen harjoittelun tuloksena huomattavasti keskimääräistä taitavammiksi, saavat hyvät perusliikuntataidot ja syvällisemmät lajinomaiset valmiudet. Viimeisen vuoden aikana olemme kiinnittäneet erityistä huomiota lihashuollon ja nopeuden kehittämiseen. Valmennettaville on annettu kotitehtäviä ja opastettu konkreettisella tavalla oman lihaskunnon kehittämiseen.

Tanoke-taitovalmennusjärjestelmä on suunniteltu niin, että merkittävä osa liikekuvamalleista voidaan myös yksin, ilman joukkuetta tai harjoituskaveria. Tavoitteenamme onkin saada lapset ja nuoret harjoittelemaan taitoja myös omalla ajallaan. Meille on tärkeää, että lapsi tai nuori kokee Tanoke-toiminnan omana tärkeänä juttunaan, rakkaana asiana, jota hän haluaa harrastaa.

Avointen ryhmien lisäksi Tanoke-harjoittelu voi olla mahdollista myös oman seuran kautta, sillä useat seurat - etenkin pääkaupunkiseudulla - hankkivat meiltä Tanoke-valmennusta. Lisäksi olemme kouluttaneet valmentajia Tanoke-järjestelmään ympäri Suomea, jotta he voisivat järjestää ja soveltaa Tanoke-valmennusta itsenäisesti. Jos seurassasi ei vielä järjestetä Tanoke-harjoituksia, kysy asiasta valmentajaltasi.

Osallistuminen avoimiin Tanoke-ryhmiin

  • Avoimissa Tanoke-ryhmissä voi aloittaa harjoittelun koska tahansa, ympäri vuoden. Avoimia ryhmiä on yleensä järjestetty elo-syyskuusta lähtien toukokuun loppuun. Lämpimästi tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin pelaajat!
  • Ennen kuin tulet paikalle, ilmoittaudu ilmoittautumislomakkeella.  Ryhmissä on pääsääntöisesti aina tilaa, sillä lisäämme tarvittaessa ryhmien ja/tai valmentajien määrää, jotta valmennus pysyy yksilöllisenä.  Tervetuloa suoraa kentälle!
  • Kaikki avoimia ryhmiä koskevat ohjelma-, paikka- ja aikataulutiedot löytyvät nettisivuitamme Taitokoulun palvelujen alta Harjoituskalenterista ja Avoimet ryhmät -kohdasta. Nettisivujen seuraamisen lisäksi, hyvä keino pysyä ajan tasalla muutoksista aikamuutoksista ja saatavilla olevista valmennuspalveluista on liittyä Tanoke News postituslistalle.
  • Avointen ryhmien valmennus on maksullista ja laskutus tapahtuu kerran kuukaudessa kuukauden aikana toteutuneista käyntikerroista. Tarkempaa tietoa laskutuksesta löytyy sivulta Lasten ja nuorten valmennuspalvelujen laskutus
  • Yhden kerran on mahdollista käydä tutustumassa maksutta, jolloin voidaan selvittää pelaajan sopivuus ryhmän harjoitteluun; nuorimpien osalta mm pystyvyys itsenäiseen työskentelyyn. Juniori-Tanoke ryhmät on tarkoitettu pääasiassa 7-14 vuotiaille ja Tenava-Tanoke ryhmät pääasiassa 4-9 vuotiaille.
  • Jalkapalloharjoituksiin tarvitaan mukaan jalkapalloilijan asusteet sään mukaan ja oma pallo. Muihin harjoituksiin harjoituksen luonteeseen sopivat varusteet. Lisäksi on hyvä ottaa mukaan oma juomapullo