Tenava-Tanoke dvd

4-9 -vuotiaiden lasten liikunnan ohjaamiseen sopivia neliraajamotorisia ja koordinatiivisia liikkeitä sisältäviä harjoituksia ja leikkejä, joilla voidaan vaikuttaa olennaisesti psykomotoristen valmiuksien kehittymiseen.

Lasten ohjaamisen ongelmia ovat yleensä liian yksipuolisten harjoitusmallien käyttö, keskittymiskyvyn puute sekä luovuuden ja systemaattisuuden niukkuus. On myös tutkittu, että motorinen kömpelyys korreloi usein lukemis- ja kirjoitusvaikeuksia, joihin liittyvät erilaiset hahmottamis- ja keskittymisvaikeudet.

Tenava-Tanoke DVD pursuaa keinoja ja huomionarvoisia ideoita, joilla voidaan tehdä liikunnalliset leikit ja harjoitukset enemmän lapsia kiinnostaviksi, tavoitteiden toteuttamista tukeviksi ja toimintaa rikastuttaviksi.

DVD koostuu viidestä osa-alueesta:
1. Jalkapalloiluun ja liikuntaan soveltuvista leikeistä,
2. Yleistaitavuutta kehittävistä harjoitteista,
3. Erilaisten harjoitusvälineiden käytöstä,
4. Pallon kanssa tehtävistä harjoitteista,
5. Notkeutta ja ketteryyttä kehittävistä harjoitteista.

Tanokessa valmennettavat jäljittelevät ja soveltavat DVD-levyn avulla liikekuvamalleja ja etenevät kohti korkeampia taitotasoja. Menetelmä tarjoaa mahdollisuuden saavuttaa paras mahdollinen henkilökohtainen psykomotorinen taitotaso.

Tanoke.com nettikauppamme on rakenteilla, tilauksen voi tehdä toisella nettikauppasivullamme



Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Lisätietoa muotoiluasetuksista