Avoimet ryhmät
Tanoke-taitokoulun avoimet harjoitusryhmät
Juniori-Tanoke ja Tenava-Tanoke avoimet ryhmät on tarkoitettu lapsille ja nuorille, jotka tahtovat kehittää taito-ominaisuuksia, liikunnallista yleistaitavuutta, koordinaatiokykyä ja henkisiä valmiuksia.
Tanoke-valmennus on yksilöllistä ja siinä ei keskitytä pelaamiseen, joten ryhmät sopivat eri taitotasoilla oleville lapsille, jotka pystyvät yksilölliseen työskentelyyn. Juniori-Tanoke -ryhmissä harjoittelevat lähinnä 7-14 vuotiaat ja Tenava-Tanoke ryhmissä 4-9-vuotiaat, mutta mukana voi olla harkinnan mukaan myös vanhempia ja nuorempiakin. Ryhmät sopivat niin tytöille kuin pojillekin.
Suurin osa Tanoke avoimista ryhmistä on tällä hetkellä tarkoitettu jalkapalloilijoille. Aina kun kiinnostuneita saadaan kookoon riittävästi, voimme perustaa myös koordinaatiopainotteisia ryhmiä, johon voi osallistua pelaajia useista eri lajeista.
Tanoke Skill Schoolin harjoituksia vetävät ammattivalmentajat. Koulun pelaajat kehittyvät monipuolisen harjoittelun tuloksena huomattavasti keskimääräistä taitavammiksi, saavat hyvät perusliikuntataidot ja syvällisemmät lajinomaiset valmiudet. Viimeisen vuoden aikana olemme kiinnittäneet erityistä huomiota lihashuollon ja nopeuden kehittämiseen. Valmennettaville on annettu kotitehtäviä ja opastettu konkreettisella tavalla oman lihaskunnon kehittämiseen.
Tanoke-taitovalmennusjärjestelmä on suunniteltu niin, että merkittävä osa liikekuvamalleista voidaan myös yksin, ilman joukkuetta tai harjoituskaveria. Tavoitteenamme onkin saada lapset ja nuoret harjoittelemaan taitoja myös omalla ajallaan. Meille on tärkeää, että lapsi tai nuori kokee Tanoke-toiminnan omana tärkeänä juttunaan, rakkaana asiana, jota hän haluaa harrastaa.
Avointen ryhmien lisäksi Tanoke-harjoittelu voi olla mahdollista myös oman seuran kautta, sillä useat seurat - etenkin pääkaupunkiseudulla - hankkivat meiltä Tanoke-valmennusta. Lisäksi olemme kouluttaneet valmentajia Tanoke-järjestelmään ympäri Suomea, jotta he voisivat järjestää ja soveltaa Tanoke-valmennusta itsenäisesti. Jos seurassasi ei vielä järjestetä Tanoke-harjoituksia, kysy asiasta valmentajaltasi.
Osallistuminen avoimiin Tanoke-ryhmiin
- Avoimissa Tanoke-ryhmissä voi aloittaa harjoittelun koska tahansa, ympäri vuoden. Avoimia ryhmiä on yleensä järjestetty elo-syyskuusta lähtien toukokuun loppuun. Lämpimästi tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin pelaajat!
- Ennen kuin tulet paikalle, ilmoittaudu ilmoittautumislomakkeella. Ryhmissä on pääsääntöisesti aina tilaa, sillä lisäämme tarvittaessa ryhmien ja/tai valmentajien määrää, jotta valmennus pysyy yksilöllisenä. Tervetuloa suoraa kentälle!
- Kaikki avoimia ryhmiä koskevat ohjelma-, paikka- ja aikataulutiedot löytyvät nettisivuitamme Taitokoulun palvelujen alta Harjoituskalenterista ja Avoimet ryhmät -kohdasta. Nettisivujen seuraamisen lisäksi, hyvä keino pysyä ajan tasalla muutoksista aikamuutoksista ja saatavilla olevista valmennuspalveluista on liittyä Tanoke News postituslistalle.
- Avointen ryhmien valmennus on maksullista ja laskutus tapahtuu kerran kuukaudessa kuukauden aikana toteutuneista käyntikerroista. Tarkempaa tietoa laskutuksesta löytyy sivulta Lasten ja nuorten valmennuspalvelujen laskutus
- Yhden kerran on mahdollista käydä tutustumassa maksutta, jolloin voidaan selvittää pelaajan sopivuus ryhmän harjoitteluun; nuorimpien osalta mm pystyvyys itsenäiseen työskentelyyn. Juniori-Tanoke ryhmät on tarkoitettu pääasiassa 7-14 vuotiaille ja Tenava-Tanoke ryhmät pääasiassa 4-9 vuotiaille.
- Jalkapalloharjoituksiin tarvitaan mukaan jalkapalloilijan asusteet sään mukaan ja oma pallo. Muihin harjoituksiin harjoituksen luonteeseen sopivat varusteet. Lisäksi on hyvä ottaa mukaan oma juomapullo
Kevään 2010 Tanoke-leirit
To, 06/05/2010 - 11:22 — WebmasterLeireillä on useita eri harjoitusryhmiä, jotka jaetaan paikan päällä. Leirit ovat avoimia kaikille nuorille (7-14 -vuotta) jalkapalloilijoille ja jalkapallomaalivahdeille, sekä tytöille että pojille. Leireillä pidetään erikseen Advanced 99 ja 98 ryhmien harjoitukset näihin ryhmiin kuuluville pelaajille. Vain leireillä, jotka on merkitty tähtimerkillä *), on myös nopeusvalmennusta ja fyysistä valmennusta, mikä sopii kaikkien palloilulajien (salibandy, jääkiekko, pesäpallo, ym) pelaajille.
| Ajankohdat: | ti 11.5.2010 klo 9.30-15 ti 25.5.2010 klo 9.30-15 |
| Paikka: | Myyrmäki, ISS stadion |
| Hinta: | Yksi leiripäivä, yhdeltä pelaajalta: Jalkapallovalmennus, nopeusvalmennus ja fyysinen valmennus 45 eur, jalkapallomaalivahtivalmennus 50 eur. Leirin hintaan sisältyy lounas. Hinnat valmennus sis.alv 8%, ruokailu sis.alv 22%. |
| Maksu: | UUTTA: maksu ennakkoon, katso ohjeet ilmoittautumislomakkeessa. |
| Ilmoittautuminen: | Ilmoittautumislomakkeella |
Ohjelmarunko
9.30 Harjoitukset
11.30 Lounas
12.15 Palaveri
13.00 Harjoitukset
HUOM: mukaan jalkapallovarusteet, oma pallo ja juomapullo
Hiihtoloman avoimet valmennukset
Ma, 08/02/2010 - 15:12 — WebmasterHiihtolomalla järjestämme säännöllisten harjoitusryhmien lisäksi kaikille nuorille jalkapalloilijoille ja jalkapallomaalivahdeille avoimet lisäharjoitusryhmät seuraavasti:
Paikka: Myyrmäen jalkapallohalli
Ajankohdat: ti 23.2.2010 klo 9.00-11.00 ja to 25.2.2010 klo 9.00-11.00
Hinnat (sis.alv.8%):
25 eur / päivä jalkapalloilijat
30 eur / päivä jalkapallomaalivahdit
Jos et ole vielä tällä kaudella käynyt avoimissa ryhmissä, jätä henkilötietosi laskutusta ja yhteydenpitoa varten ilmoittautumislomakkeella.
Lisäksi tarvitaan kaikilta ennakko-ilmoittautuminen sähköpostitse taitokoulu@tanoke.com, jotta osaamme arvioida oikein valmentajien määrän. Ilmoittautumisesta ei lähetetä erillistä vahvistusta, paikkoja riittää kaikille halukkaille - lisäämme tarvittaessa valmentajia. Pelaajat jaetaan harjoitusryhmiin hallilla - nähdään siis suoraa Myyrmäessä!
Nämä kaksi ryhmää laskutetaan jälkikäteen osallistumisen perusteella.
Avoimet ryhmät kevät 2010
Ma, 08/02/2010 - 15:12 — WebmasterTarjoamme kaikille juniorijalkapalloilijoille avoimet Tanoke-valmennusryhmät Helsingissä ja Vantaalla.
Mahdollisista muutoksista tiedotetaan Tanoke News postituslistalla. Tällä hetkellä meillä ei ole Tenava-Tanoke ryhmää.
| Keskiviikkoisin 15.30-16.30 | Urheilupuiston jalkapallohalli, Tikkurila | Juniori-Tanoke jalkapallovalmennus |
| Lauantaisin 9.00-10.00 |
HPS-halli, Paloheinä | Juniori-Tanoke maalivahtivalmennus |
UUTTA: ennen kuin aloitat ryhmissä, muista ilmoittautua ilmoittautumislomakkeella.
Lisätietoa ryhmistä löytyy Avointen ryhmien sivulta. Tavallisesti juhlapyhinä ja juhlapyhien aattoina ryhmät eivät kokoonnu. Ryhmät eivät tällä hetkellä näy websivuilla harjoituskalenterissa.
Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat!
Lokakuun 2009 Tanoke-leirit
Ke, 14/10/2009 - 08:48 — WebmasterTanoke avoimien ja advanced ryhmien syksyn ohjelma alkaa Tanoke-päiväleireillä!
Leireillä on useita eri harjoitusryhmiä, jotka jaetaan paikan päällä. Leirit ovat avoimia kaikille nuorille (7-14 -vuotta) jalkapalloilijoille ja jalkapallomaalivahdeille, sekä tytöille että pojille. Leireillä pidetään erikseen Advanced 99 ja 98 ryhmien harjoitukset näihin ryhmiin kuuluville pelaajille. Näillä leireillä ei ole nopeusvalmennusta tai fyysistä valmennusta.
Avoimet ryhmät syksy 2008 - kevät 2009
La, 01/11/2008 - 16:40 — WebmasterAvoimet ryhmät Juniori-Tanoke (taitoryhmät ja maalivahtivalmennusryhmät jalkapallolijoille, nopeusvalmennus kaikkien lajien pelaajille) ja Tenava-Tanoke aloittavat jälleen toimintansa. Tarjoamme jälleen useita harjoitusvuoroja viikossa Helsingissä ja Vantaalla. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat!
Tanoke taitoryhmiä pian joka päivä
Pe, 15/09/2006 - 15:46 — WebmasterTanoke Skill Schoolin avoimissa taitoryhmissä on mahdollisuus harjoitella jokaisena arkipäivänä. Olemme varanneet vuoroja neljästä pääkaupunkiseudun hallista, joissa on hyvä keinonurmialusta. Tarkempia tietoja ilmoitamme muutaman viikon sisällä. Myös Tenava-Tanoke ryhmän toiminnan jatkosta päätetään.
Tenava-Tanoke käynnistyy ensi syksynä
La, 18/06/2005 - 20:02 — WebmasterTenava-Tanoke on lähtenyt mukavasti käyntiin Espan tenavaryhmässä (jo täynnä). Kannustusvalmennus perustaa oman avoimen Tenava-Tanoke ryhmän syksyllä 2005, joka toimii vuosittain aina syksystä kevääseen saakka.
Tenava-Tanoke on suunnattu 4-9 vuotiaille. On monia keinoja ja huomioonotettavia asioita, joilla voidaan tehdä harjoitukset enemmän lapsia kiinnostaviksi, tavoitteiden toteuttamista tukeviksi ja toimintaa rikastuttaviksi. Lasten ohjaamisen ongelmia ovat yleensä liian yksipuolisten harjoitusmallien käyttö, keskittymiskyvyn puute sekä luovuuden ja systemaattisuuden niukkuus. Tähän tarpeeseen on kehitetty Tenava-Tanoke, lajiriippuumaton valmennusmenetelmä pienemmille lapsille.



